Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

maanantai 27. kesäkuuta 2022

 LA-SU 16.(-17).7. KAAKKURIRETKI NUUKSIOON

Kaakkurit ottivat Helsingin Metsänhoitajien Tervalammen valtionmaalle pystytetyn kämpän sijan, Kolmikulmalammen, asuinpaikakseen kauan ennen Nuuksion kansallispuiston perustamista. Siitä kanta alkoi tekosaarten avulla levittäytyä Nuuksion muille lammille ja pesintöjä on vuosittain jo runsaat parikymmentä.

Kaakkureita on myös seurattu ja tutkittu ja uutta tietoa on taas tarjolla. Järjestämme lauantaina 16. heinäkuuta Kaakkuripäivän, joka alkaa retkellä lähilammille ja jatkuu iltapäivällä ”esitelmä- ja keskustelutilaisuutena” Kämpän rannassa, jonka jälkeen tarjolla lämmin sauna.

Myös on mahdollisuus jäädä kämpälle illaksi ja yöksi ja toivottavasti seurata kaakkureiden aamuöisiä lentoharjoituksia. Ne ovat muutoin lintuhiljaisen heinäkuun verraton spektaakkeli!

Omat eväät ja mahdolliset uima- ja yöpymisvarusteet mukaan!

Tapaaminen eksymisten välttämiseksi Haukkalammen luontotuvalla lauantaina 16.7. noin klo 10.30. Paikalle pääsee julkisilla: bussi 245 A Kattilaan lähtee Espoon asemalta (laituri 32) klo 9.15, ja sinne pääsee U-junalla Helsingistä (lähtö päärautatieaseman läntisiltä raiteilta 8.42). Haukkalammelle voi kävellä Nuuksionpään pysäkiltä Haukkalammentien risteyksestä viitoitettua autotietä tai Högbackan pysäkiltä metsäpolkuja myöten. Myös kimppakyytejä voidaan järjestellä, kerro jos tarvitset autokyydin tai voit tarjota sellaisen.

Näistä syistä pyydetään ennakkoilmoittautumista 14.7. mennessä Raimo Pakariselle (050 349 3018 tai raimo.pakarinen@hel.fi, luen työsähköpostia harvakseltaan lomalla mutta ainakin 15.7. sen vilkaisen). Jätä ilmoittautumisen yhteydessä myös puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, jos se heinäkuussa toimii.

Retkioppaana Raimo Pakarinen, puh. 050 349 3018

Kämppäisäntänä on lauantaina paikalla Paavo Turkulainen, 05060542

Muutoin kämppää isännöi Bjarne Häggman, 0456342570

tiistai 21. kesäkuuta 2022

Hyvää kesälomaa kalikkaille ! Heinäkuussa kaakkuriretki.

 Oppaana Raimo Pakarinen. Ilmoittautuminen:  raimo.pakarinen@hel.fi

terveisin inkeritäti,

 jolla Keravalla jo toista tai kolmatta kertaa pesitään. Kälyisiä emoja ja untuvaisia poikasia joka puolla.

torstai 16. kesäkuuta 2022

 Östersundomin iltaretki 11.6. 2022, retkikertomus 

Lauantai-iltana klo 21 lähti 14 retkeläistä kimppakyydein kohti Östersundomia. Oppaanamme oli Eero Haapanen.

Ensimmäinen pysähdyspaikkamme oli kappeli (Helsingin vanhin kirkko), josta kävelimme Långörenin päähän ja takaisin. Matkalla kuului punavarpusia, tiklejä ja ainakin pari luhtakerttusta. Myös ylilentäviä lehtokurppia, punajalkavikloja, metsävikloja ja kyyhkysiä (myös pulu) nähtiin. Långörenin päästä näkyi taveja, sinisorsia, lapasorsia, tukkasotkia valkoposkihanhia ja joutsenia.

Seuraavaksi ajoimme Talosaaren ratsastuskeskukselle. Matkalla näimme valkohäntäkauriin. Kävellessämme Helsyn torpalle saimme kiikareihimme yhtaikaa kurkia, harmaahaikaroita, joutsenia ja ketun, joka jolkotti meitä kohti jänis suussaan. Niemen kärjessä näimme myös harmaahylkeen (pään). Paluumatkalla yritimme vielä kuunnella Salmenkallion kohdalla, olisiko kehrääjä äänessä; emme kuulleet. Sen sijaan kuulimme retken aikana useammassakin paikassa kaukaista konemusiikkia, jonka lähteeksi myöhemmin paljastui salabileet Mustavuoren vanhalla kalkkilouhoksella. Musiikki jäi, mutta me poistuimme klo 01.

tiistai 7. kesäkuuta 2022

Osallistu Pönttöbongaukseen 11.–12.6.2022

 

 

Osallistu Pönttöbongaukseen 11.–12.6.

Onko sinulla linnunpönttöjä? Mitä lintuja niissä asuu?

BirdLife Suomi järjestää ensi viikonloppuna Pönttöbongaus-tapahtuman jo 10. kerran.

Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan pihapiirin linnunpöntöissä pesiviä lintuja ja ilmoitetaan havainnot BirdLife Suomelle. Tapahtumalla kerätään arvokasta tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä.

Osallistuakseen Pönttöbongaukseen ei tarvitse olla lintuharrastaja, eikä Pönttöbongaus ole kilpailu, vaan kaikki havainnot ovat ilmoittamisen arvoisia.

Havainnot ilmoitetaan verkkolomakkeella osoitteessa www.ponttobongaus.fi. Lintulajin lisäksi voit halutessasi kertoa, missä vaiheessa pesintä on. Tärkeää on, että lintujen pesintää ei häiritä, joten ethän kurki pönttöihin tai avaa niitä.

Osallistujien kesken arvotaan tuttuun tapaan mukavia palkintoja.

OBS: Holkspaningen finns också på svenska!

 

 

 

 

 

 

maanantai 16. toukokuuta 2022

KALI yölaulajaretki La 11.6. klo 21-01 Östersundomiin

 

La 11.6. klo 21-01 yölaulajaretki  Östersundomiin (kappeli-Långören, Husö, Salmenkallio ym.). Oppaana Eero Haapanen.

Lähtö kimppakyydein Mellunmäen metroaseman parkkipaikalta klo 21 ja paluukuljetus yöllä toimiville joukkoliikennepysäkeille tai kotiin, jos se on kohtuuetäisyydellä kuskin kotimatkasta.

Ennakkoilmoittautuminen viimeistään ke 8.6.: ville.purma@hel.fi tai 040 3360083. Ilmoittautuessasi, kerro tuletko omalla autolla.

Tulethan retkille vain täysin terveenä, ja ilman altistuksia!  

Maski on välttämätön kimppakyytiretkiin osallistujalle. 

Ennakkoilmoittautuen varmistat paikkasi. Jätä ilmoittautuessasi yhteystietosi! 

maanantai 25. huhtikuuta 2022

Kaupungin Lintujen retkikertomus Pukkilaan ja Porvooseen 23.4.2022

 





Kaupungin Lintujen retki huipputulvaiseen Pukkilaan ja Porvooseen 23.4.2022


Retkeen osallistui 7 henkeä. Myös Hannu Arovaara ! 

Retken pysähdyspaikat olivat Kanteleenjärven länsipuolen havainnointilato meijerillä, Popedan havainnointilato, Kanteleenjärven koillisreunan metsikkö, jonka reunassa pidettiin evästauko, Ruhantien havainnointilato, Orimattilan puolella Lassilan ja Metsäsaaren välinen bussipysäkki, Porvoonjoen tulvalaakso hiidenkirnujen ja Puhar-Onkimaan välillä sekä Sikosaaren lintutorni Porvoon Ruskiksella. Sää oli pääosin pilvinen, ajoittain heikkoja sadekuuroja, koillistuulta n. 3 m/s.

Lintuja havaittiin yhteensä 65 lajia. Suuria hanhimassoja ei nähty, mutta selvästi metsä-, tundra- ja valkoposkihanhen muutto oli yhä käynnissä; molempia havaittiin sekä pelloilla että lennossa.

Vaikka järvi oli jäässä ja Ruskiksen lahdenpohja vielä pääosin, jokaiseen sulaan oli tunkua. Pobedalle saapuessa siellä oli kaksi merikotkaa, toisella sorsasaalis jalosta roikkuen: räpylät. Pikkujoutsen, kapustarinnat, kuoviparit, silkkiuikut, uivelot! Sikosaaren polku oli jäässä ja tulvassa. Jussi kuuli rautiaisenkin.. 

Silkkiuikku

Merimetso

Kaulushaikara

Harmaahaikara

Kyhmyjoutsen

Joutsen

Pikkujoutsen

Metsähanhi

Tundrahanhi

Kanadanhanhi

Valkoposkihanhi

Haapana

Tavi

Sinisorsa

Jouhisorsa

Tukkasotka

Telkkä

Uivelo

Isokoskelo

Merikotka

Ruskosuohaukka

Tuulihaukka

Luhtakana

Nokikana

Kurki

Meriharakka

Kapustarinta

Töyhtöhyyppä

Taivaanvuohi

Lehtokurppa

Kuovi

Punajalkaviklo

Valkoviklo

Metsäviklo

Naurulokki

Kalalokki

Harmaalokki

Sepelkyyhky

Harmaapäätikka

Käpytikka

Kiuru

Niittykirvinen

Västäräkki

Punarinta

Mustarastas

Räkättirastas

Laulurastas

Punakylkirastas

Hippiäinen

Kuusitiainen

Sinitiainen

Talitiainen

Harakka

Naakka

Varis

Korppi

Kottarainen

Varpunen

Pikkuvarpunen

Peippo

Viherpeippo

Tikli

Vihervarpunen

Keltasirkku

Pajusirkku