KaLi kävi tutustumassa Hangon lintuasemaan. Lähdimme
aikaisin sunnuntaiaamuna kahden auton voimin kohti Hankoa. Yksi Hangossa asuva
KaLilainen liittyi paikan päällä mukaan. Yhteensä meitä oli kahdeksan. Ilma oli
melko hyvä. Pikkuisen jossain vaiheessa tihutti. Kuulimme lintuaseman
historiasta ja toiminnasta. Näimme myös muutaman verkkoihin jääneen linnun
rengastuksen. Pääasiassa kuitenkin staijasimme eteläisellä kalliolla ja hetken
aikaa lintutornillakin. Lajisto oli ajankohtaan nähden tyypillisistä,
mielenkiintoisimpina havaintoina voitiin pitää verkkoihinkin jääneitä
pähkinänakkelia ja -hakkia. Paluumatkalla Tulliniemeen havaitsimme vielä Gåsörsvikenin
rantavedessä uiskennelleen sepelhanhen.
Myös matkustaminen oli tällä kertaa varsin antoisaa. Toinen autollinen bongasi Hankoon mennessä ja toinen autollinen Hangosta tullessa Inkoossa varsinaisen rariteetin: pikkutuulihaukka viihdytti lukuisia bongareita aivan 51-tien varressa. Kaikki taisivat tästä saada eliksen!
Havaittuja lajeja kertyi retken aikana 52:
Kyhmyjoutsen, Laulujoutsen, Sepelhanhi, Alli, Haahka, Mustalintu, Telkkä, Uivelo, Tukkasotka, Lapasotka, Lapasorsa, Harmaasorsa, Haapana, Sinisorsa, Jouhisorsa, Tavi, Silkkiuikku, Sepelkyyhky, Valkoviklo, Naurulokki, Kalalokki, Harmaalokki, Kaakkuri, Merimetso, Harmaahaikara, Varpushaukka, Kanahaukka, Sinisuohaukka, Merikotka, Pikkutuulihaukka, Närhi, Harakka, Pähkinähakki, Naakka, Korppi, Varis, Sinitiainen, Talitiainen, Kuusitiainen, Hömötiainen, Tiltaltti, Hippiäinen, Pähkinänakkeli, Puukiipijä, Peukaloinen, Laulurastas, Mustarastas, Västäräkki, Peippo, Punatulkku, Hemppo, Käpylintulaji, Vihervarpunen
-Lauri


Pähkinähakki
ja pikkutuulihaukka. Kuvat: Esa Nikunen
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti