Melko kehnoissa sääoloissa lähdettiin ajamaan kahden autokunnan voimin kohti Kanteleenjärveä. Sää kuitenkin selkeni ja oli jopa osin aurinkoista. Tulvista oli jäljellä muisto vain, mutta muutama joutsen, iso joukko taveja ja jouhisorsapari sinnitteli siinä lätäkössä, mikä tulvasta oli jäljellä. Aluksi näytti, että hanhet olisivat jo lähteneet, mutta aamun mittaan hanhiparvi toisensa jälkeen saapui ruokailemaan lähipelloille ja hanhiparvia oli nähtävissä monessa paikassa. Suurin osa hanhista oli tundrahanhia, mutta myös metsähanhia ja valkoposkihanhia oli vielä mukavasti joukossa. Kahlaajien muuto ei selvästikään olut vielä käynnistynyt. Lätäkön reunoilla liikkui vain pari punajalkavikloa.
Mukavia yllätyksiä oli kuitenkin tulossa!
Löysimme alueen pelloilta rastaiden joukosta sepelrastaan, jonka kaikki pääsivät hyvin näkemään.
Itse järvellä uiskenteli muutama uivelo, kaulushaikara huuteli ja ruskosuohaukat lentelivät kaislikon yllä. Lähtiessämme kävimme vielä uudelleen popedalla, jonne olikin ilmestynyt mustapyrstökuiri.
Kaikkiaan varsin onnistunut retki.
Inga-Liisa, Minna, Teemu, Ville, Jorma ja Hannu