Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

perjantai 23. elokuuta 2013

Tiedote 3/13 SYKSYN TAPAHTUMIA


La 31.8. Haltialan pellot ja metsät. Haltialan peltoaukea kerää syksyisin monenlaisia muuttavia lintuja. Myös hanhet kerääntyvät syksyisin pelloille ruokailemaan. Tapaaminen on Laamannintien varrella olevan punaisen ladon luona klo. 08.00. Paluu samaan paikkaan n. klo. 13.00. Retkelle ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne.

 

La 7.9. Petoretki Länsi-Uudellemaalle: Retkellä kierrellään kimppakyydein Kirkkonummen (Peuramaa), Siuntion ja Degerbyn peltoaukeita hyvään petolintujen muuttoaikaan.  Tapaaminen on klo 7 Paavo Nurmen patsaalla. Ilmoittautuminen 5.9. mennessä Hannulle (040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi). Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne.

 

La 21.9. Hanko fladoineen, hietikoineen, kluuveineen, kahlaajineen, vesiäisineen ja petoineen: Vedagrundet, Högholmen, Svanvik, lentokenttä.  Retki tehdään kimppakyydein ja omin eväin, jos tarpeeksi kiinnostusta. Ilmoittautuminen 19.9. mennessä Hannulle, 040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi. Tapaaminen klo 7 Paavo Nurmen patsaalla. Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne.

 

Su 6.10. on yhteistarkkailupäivä Vuosaaren huipulla. Vuosaaren täyttömäki on monipuolinen lintupaikka, joka kerää avomaalinnustoa erityisen hyvin. Mäen päältä on hyvä seurata muuttoa. Tapaaminen on klo 8 täyttömäelle johtavan tien alkupäässä olevalla parkkipaikalla.  Paikalle voi tulla ominpäin myöhemminkin.  Retki on vapaamuotoinen eikä paikalla tarvitse olla koko aikaa. Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne.

 

 

Kerhon ohjelmassa syksyllä vielä ainakin kotkaretki ja vuosipäivän tilaisuus.

Esitelmän tai esityksen aihetta voit ehdottaa !

 

 

Hallitus

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

HARAKAN SAAREN PESÄLASKENTA 7.6.2013


7.6 illaksi aiottu yölaulajaretki muuttui hanhien pesälaskentaretkeksi. Retkeläiset olivat avustamassa Harakan perinteistä hanhien pesien laskentaa saaren keskellä olevalla metsäalueella. Joitakin pesiä myös löysimme, joita ei vielä ollut merkitty havaintokartalle. 
Laskennan aikana saimme väistellä syöksyviä kalalokkeja ja hyökkääviä valkoposkihanhia, jotka suojelivat pesiään. Retkellä näimme kalalokkien, valkoposkihanhien, haahkan sekä meriharakan pesiä ja kuoriutuneita poikasia. Muut havainnot on kirjattu havislistaan. Retken päätteeksi saimme nauttia maukkaista nokkosletuista ja hyvästä kerkkämehusta luontotalon pihassa sekä tutustuimme saaren akvaariovajaan.

perjantai 7. kesäkuuta 2013

KaLi Helsingin hengessä

Artikkeli Helsingin Henki 3/2013 -lehdestä löytyy tästä.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Sipoonkorven kansallispuistossa 18.5.


Aikaisin lauantaiaamuna 18.5. kokoontui viisi Kalilaista Byabäckenin luontopolun alkuun Sipoonkorven kansallispuiston pohjoisosassa.
Vietimme neljä tuntia vaihtelevassa ja alati muotoaan muuttavassa maisemassa. Jylhiä kuusikoita, soita, lehtoja, vanhoja niittyjä ja mm. padon rakentamisen vuoksi veden alle jäänyt metsäkaistale.
Lintujakin nähtiin ja kuultiin; peruslajien lisäksi pikkusieppo, idänuunilintu ja metsäviklo. Antti Salla opasti asiantuntevasti ja mukavia juttuja riitti.

Bonuksena kävimme kotimatkalla Roihuvuoren kirsikkapuistossa ihailemassa kukkivia kirsikkapuita.
Hyvä reissu, kiitokset mukanaolijoille!

maanantai 29. huhtikuuta 2013

RUOSTEPÄÄSKY KANTELEELLA La 27.4.



KALIn 8 hengen retkeä onnisti la 27.4. : Linturunsautta ja kruunuksi eteläinen ruostepääsky !
Alustavien laskentojen mukaan 61 lajia havaittiin (havislistaan laitetaan). Kevään ensi havaintoja tuli monta, eliksiäkin. Elämyksellistä äänimaisemassa olivat tuhannet tundra-, metsä-, meri-, kanadan-, valkoposkihanhet, huutelevat joutsenet (laulu- ja pikku-), kuovit, kiurut sekä tanssivat kurjet. Sorsa- ja sotkalajeja tunnisteltiin. Ekat punajalkaviklot, suokukko ja rantasipi. Sekstaavat nokikanat. +3C ja onneksi tyyntä pilvipoutaa. Kuumat eväät maistuivat hyviltä. Hyvä että oli auton työntövoimia matkassa...
terveisin Inkeri

torstai 25. huhtikuuta 2013

Tiedote 2/13


LOPPUKEVÄÄN JA ALKUKESÄN RETKIÄ

 
8.5. Ke ILTARETKI LAAJALAHDELLE.

Tapaaminen on klo 18.00 Otaniemessä Konemiehentien ja Puumiehenkujan risteyksessä, josta jatkamme Maarin tornille. Toiveissa nähdä erityisesti kahlaajia ja ruovikon lintuja. Retkelle ei tarvitse ilmoittautua.


18.5. La SIPOONKORVEN METSÄRETKI

Tutustumme noin 6 kilometrin reitillä Sipoonkorven kansallispuiston yhteen osaan (Byabäckenin luontopolku kansallispuiston pohjoisosassa). Lisätietoa saa esim. osoitteesta www.luontoon.fi/retkikohteet/kansallispuistot/sipoonkorpi. Retki alkaa  Länsitien varrella olevalta pysäköintialueelta. Oppaana on alueella paljon kierrellyt ja kerhomme jäsen Antti Salla. Tapaaminen on pysäköintialueella klo 7 (Länsitie 237). Alussa on jyrkähkö nousu, mutta muuten maasto on pääosin helppokulkuista (polku). Maastojalkineet ovat tarpeen, koska paikoin voi olla märkää. Mahdollisuus makkaranpaistoon taukopaikalla. Ilmoittautumiset ja kyytitiedustelut  (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010). 15.5. mennessä.


31.5. Pe YÖLAULAJIA

Yölaulajaretki suunnataan sen mukaan, miten laulajia on eri puolilla kuultu (esim. Viikki, Vantaanjoen varret, Laajalahti). Tapaaminen klo 21 Pasilan rautatieasemalla. Ilmoittautumiset ja kyytitiedustelut  (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010) 29.5. mennessä.


7.6. Pe YÖLAULAJIA

Tällä retkellä tavoitteena toisenlaisia yölaulajia, kuten kehrääjä, ruisrääkkä ja viiriäinen. Retki suunnataan tälläkin kertaa sen mukaan, miten em.  laulajia on eri puolilla lähiseutua kuultu. Tapaaminen klo 20 Pasilan rautatieasemalla. Ilmoittautumiset ja kyytitiedustelut  (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010) 5.6. mennessä.


Hyvää kevättä ja kesää

Hallitus