Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

maanantai 2. marraskuuta 2009

Ruokaa tinteille Haltialan Niskalassa

KaLin lintujen talviruokaravintola Haltialassa Niskalan puulajipuiston luona avattiin lauantaina 31.10.2009. Ruokintapaikka näkyy Kuninkaantammentielle n 100m Niskalan parkkipaikalta puulajipuiston opastaulun eteläpuolella, pienen peltoaukean laidassa.

Kylmenevien päivien myötä korkeaoktaaninen polttoaine tekee talvilintujen keskuudessa kauppansa. Ruokinnalla käy talvisin metsätiaisia ja yleisimpiä talvilintujamme. Muutollaan viivytteleviä peippoja ja punarintojakin Niskalasta toisinaan löytyy. Pikkupakkaspäivänä kannattaa käydä katsomassa ruokalan vilskettä!

perjantai 30. lokakuuta 2009

Tiedote 4/09 VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS 24.11.2009

KAUPUNGIN LINTUJEN 20. VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS
Aika: ti 24.11. 2009 kello 16.30 -18.30
Paikka: Helsingin kaupungin Ympäristökeskus, Helsinginkatu 24, katutaso,
”Akvaario”-auditorio

Kerhomme täyttää 20 vuotta ! Kahvia ja kakkua on tiedossa kello puoli viidestä lähtien.
Kello 16.30- 17.00 Inga-Liisa Kautto: Rakkaudesta kolibreihin. Taiteilija esittelee aulan näyttelyä.
Kello 17.00- 17.30 Johan Ekroos : Lintuvisa sekä palkintojen jako.
Kello 17.30- 18.00 Juha Tiainen : Törmien pääskyt -esitelmä
Kello 18.00 alkaen Pekka Paaer esittelee Juhlaprojektin ”Citypöllöille pönttöjä”
Keskustelua toiveistasi KALIn retkiksi: Keskustellaan toteutuksesta.
Hallitus

perjantai 23. lokakuuta 2009

Retki Virolahden lintukohteisiin 10.10.2009

Syksyn perinteisen bussiretken pikkuonnikka nytkähti aamuseitsemältä Paavo Nurmen patsaalta Porvoonväylälle ja kohti Suomen Kaakonkulmaa. Autoon mahtui reilun tusinan verran reippaita retkeläisiä eväsreppuineen. Aamuhämärissä moottoritien yli lensi närhiä ja pieniä joutsen- ja Anser-suvun hanhiparvia. Aurinko nousi metsän takaa hieman ennen kahdeksaa ja päivästä näytti tulevan kuulas ja kirkas – hieno retkipäivä siis!
Suomen kaakkoisin pitäjä Virolahti saavutettiin yhdeksän jälkeen, jolloin Koivuniemen kylän pelloilla havaittiin ”vartiosotilas” lapinharakka pajun latvassa. Ruska levittäytyi tienvarren metsissä värikkäänä palettina. Hieman ennen kymmentä joukkueemme oli kavunnut Virolahden rannikon parhaalle rapakiviharjanteelle Lakakalliolle. Huipulla päivysti jo kourallinen muutonseuraajia, mutta avara kallio tarjosi hyvän tilan kerhollemmekin. Näkymät olivat hyvät pohjoiseen ja myös Itäiselle
Suomenlahdelle - meri kimmelsi kilvan keltaisten koivunlehtien kanssa!

Hieno aamu Lakakalliolla

Kymmenien lintujen hanhiparvia virtasi tasaisin väliajoin koillisen suunnalta. Suurimmillan parvet olivat parisataapäisiä. Enimmät vaikuttivat olevan ehtoja tundran valkoposkihanhia, mutta isoa osaa hanhista ei saatu varmasti määritettyä suuren etäisyyden vuoksi. Joukossa oli myös harmaiden Anser-suvun hanhien pieniä parvia. Todennäköisimmin ne olivat tundrahanhia. Kaikkiaan näimme noin 800 muuttavaa hanhea.

Minnaa hymyilyttää

Petolinnuista runsain oli hiirihaukka, joita purjehti kolmen tunnin aikana puolen tusinaa auringon alettua lämmittää ja nousuvirtausten muodostuttua. Aamupäivällä kaukaa pohjoisesta löytyi myös ensimmäinen maakotka kaartelemassa. Se lipui hitaasti ulottumattomiin, mutta esiaikuisia muuttavia maakotkia saatiin ihailla vielä kahteen otteeseen. Kirkkaasta taivaan sinestä niiden poimiminen vaatii tarkkuutta. Komeimmin kallion ylitti parin vuoden ikäinen nuori merikotka, joka otti korkeutta herkullisesti muutonseuraajien yllä. Myös vanha valkovatsainen kanahaukka kaarteli pitkään lähimetsien tienoilla. Lakakallion metsänreunoissa vilahti myös tilhi- ja vihervarpusparvia. Töyhtötiaisen äänikin kuultiin.

Virolahden kirkonkylällä kohteena oli talon pihapiiri, jonka ruokinnalla tiedettiin käyvän vilske. Näin oli nytkin: ruokinta-automaattien kimpussa parveili viherpeippoja, tali- ja sinitiaisia, punatulkkuja, järripeippo ja punatulkkuja. Pisteenä i:n päälle useimmat pääsivät näkemään ruokinnalla jo pitkään viihtyneen pähkinänakkelin - kulkurin idästä.

Hurpun merivartioston rannasta nähtiin mahtavan Venäjän asumattomat sisäsaaret sekä pieniä vesilintuparvia: telkkiä, silkkiuikkuja ja koskeloita. Lähiluodon kivillä päivystivät merimetsot ja harmaahaikarat. Valtakunnan raja oli noin kilometrin etäisyydellä.

Vilkkilänturan luonnonsuojelualue on suojainen ruovikkoinen sisälahti. Sinne käveltiin luontopolkua tervalepikon läpi. Merkkejä tikoista nähtiin matkalla. Turan lintutornilla murkinoitiin ja nähtiin samalla kymmenkunta uiveloa ja tukkasotkaa, muutamia nokikanoja, telkkiä ja kyhmyjoutsenia. Räkättirastaat kuhisivat lähimetsässä. Palatessa kuusikossa piiskutti hippiäinen.

Ruska ympyröi Lakakalliota

Mielenkiintoinen kohde oli Kymenlaakson lintutieteellisen yhdistyksen KyLyn (nimi sukua KaLille) lintuasema Kellovuorella. Paikka oli vierailuhetkellämme tyhjillään. Lintutornin juurelle on rakennettu leiripaikka ja lintuasema yöpymispaikkoineen työmaaparakkiin. Aseman kruunaa suosittu linturuokintapiste rengastuspyydyksineen. Saimme nähdä ruokinnan vilskeessä hömö-, kuusi-, töyhtö-, tali- ja sinitiaiset, sekä kaiken kukkuraksi närhen ja harmaapäätikan - rohkeina ruokinnalla! Tornista näimme jälleen kauas Venäjälle saakka.

Helsinkiin retkikunta ennätti klo 18 jälkeen syyspäivästä kyllikseen saaneena.

Muistiin merkitsi
Pekka

tiistai 22. syyskuuta 2009

Yhteishavainnointipäivä Vuosaaressa 20.9.2009

Vietimme aurinkoista ja lämmintä yhteishavainnointipäivää yhdessä useiden tringalaisten kanssa Vuosaaren huipulla. Meitä kalilaisia oli neljä. Havaitsimme 39 lajia, joista petolintuja oli 10 kpl. Joukkoon kuului myös Mustaleppälintu, joka on melko harvinainen Suomessa.

sunnuntai 13. syyskuuta 2009

Petoretki Länsi-Uudenmaan suuntaan 12.9.2009

Pieni ydinjoukko (3 henkeä) teki petoretken. Retkemme kohdistui Peuranmaalle ja Degerbyn peltoalueille. Petoja näimme 7 lajia ja lintuja kaikenkaikkiaan 44 lajia.

tiistai 8. syyskuuta 2009

LISÄÄ SYKSYN RETKIÄ

Petoretki Länsi-Uudenmaan suuntaan 12.9.
Retkellä kierrellään kimppakyydein Kirkkonummen, Siuntion ja Degerbyn peltoalueita petolintuja etsiskellen. Hanhia, kahlaajia, kurkia ja pikkulintuja myös. Lähtö on klo 7 Paavo Nurmen patsaalta. Ilmoittautuminen 10.9. mennessä Hannu Arovaaralle (040 514 7010).

Vuosaaren huippu 20.9.
Päivä on yhteishavainnointipäivä ja paikalla myös Tringa ry. Tapaaminen klo 8 Vuosaaren huipulle johtavan tien varrella olevalla pysäköintialueella (tie huipulle kääntyy Niinisaarentieltä). Retkelle ei tarvitse ilmoittautua ja paikalle voi tulla myös myöhemmin. Mukana Hannu Arovaara.

Virolahden linturetkikohteet 10.10.
Vaihtelun vuoksi perinteinen bussiretki suuntautuu nyt Virolahden suuntaan, jossa on toiveena nähdä isoja petoja. Retkikohteita ovat Lakakallio, Vilkkiläntura ja Hurpunniemi. Jos ehditään niin käydään Klamilan lintutornissa ja Häppilän peltoaukeilla.
Lähtö on klo 7 Paavo Nurmen patsaalta, paluu illansuussa. Kerhon jäsenille retki on ilmainen. Muilta peritään 10 euroa. Ilmoittautuminen 1.10. mennessä Hannu Arovaaralle (040 514 7010). Pekka Paaer vetää entiselle kotiseudulle suuntautuvan retken.

Kotkaretki Kirkkonummelle (Sevals) 17., 18., 25., tai 26.10. Muutaman viime vuoden komeasta petomuutosta innostuneena tehdään taas retki Sevalsin kallioille. Retkipäivä valitaan sääolojen mukaan. Retkestä ilmoitetaan tarkemmin viikolla 42 KaLin blogisivulla www.kaupunginlinnut.blogspot.com. Voit myös kysyä retkestä puhelimitse Hannulta (040 514 7010)..

Vuosipäivän tilaisuudesta tiedotetaan myöhemmin erikseen.

Tiedote on myös Intrassa (Heli>Henkilöstö>Henkilöstöetuudet>Kaupungin Linnut).

Hallitus