Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

tiistai 25. kesäkuuta 2024

 LA-SU 13.(-14).7. KAAKKURIRETKI NUUKSIOSSA

Kaakkurit ottivat Helsingin Metsänhoitajien kämpän sijan, Kolmikulmalammen, asuinpaikakseen kauan ennen Nuuksion kansallispuiston perustamista. Siitä kanta alkoi tekosaarten avulla levittäytyä Nuuksion muille lammille ja pesintöjä on vuosittain jo runsaat parikymmentä.

Järjestämme lauantaina 13. heinäkuuta ”Kaakkuripäivän”, joka alkaa retkellä lähilammille ja jatkuu iltapäivällä kuikka- ym. linnuista puhellen kämpän rannassa. Sen jälkeen on tarjolla lämmin sauna.

Mahdollisuus on jäädä kämpälle illaksi ja yöksi ja sunnuntaiaamuksi ja toivottavasti seurata kaakkureiden aamuöisiä lentoharjoituksia. Ne ovat muutoin lintuhiljaisen heinäkuun verraton spektaakkeli!

Omat eväät ja mahdolliset uima- ja yöpymisvarusteet mukaan!

Tapaaminen eksymisten välttämiseksi Haukkalammen luontotuvalla lauantaina 13.7. noin klo 10. Puolen tunnin kävelymatkan päähän (Haukkalammentietä lännestä tai Kolmoislammentietä etelästä) pääsee Helsingistä läntisen lähijunaliikenteen kesätauon aikana busseilla 213X > tai 280 > 244 Siikaniemeen tai 213X > tai 280 > 245A Kattilaan. Tarkista aikataulu, reitti ja varsinkin vaihto- ja poistumispysäkki Reittioppaasta. Myös kimppakyytejä voidaan järjestellä, kerro jos tarvitset autokyydin tai voit tarjota sellaisen.

Näistä syistä pyydetään ennakkoilmoittautumista 10.7. mennessä Raimo Pakariselle (050 349 3018, jätä viesti, tai raimo.pakarinen@hel.fi, luen työsähköpostia harvakseltaan lomalla mutta ainakin 11.7. sen vilkaisen). Jätä ilmoittautumisen yhteydessä myös puhelinnumerosi ja sähköpostiosoitteesi, jotka heinäkuussa toimivat.

Retkioppaana Raimo Pakarinen, puh. 050 349 3018

Kämppäisäntinä ovat lauantaina paikalla Paavo Turkulainen, 05060542 ja Olavi Lyly, 0400847843

Muutoin kämppää isännöi Bjarne Häggman, 0456342570

maanantai 27. toukokuuta 2024

 Pe 7.6. YÖLAULAJARETKI LAMMASSAAREEN

Yölaulajia kuunnellaan Vanhankaupunginlahdella Pornaistenniemen ja Lammassaaren ympäristössä ja ehkä muissakin paikoissa sen mukaan, missä lintuja on ollut aktiivisesti äänessä. Tapaaminen klo 21 Pornaistenniemen koirapuistossa. Oppaana on Hannu Arovaara. Kovin kehnoissa olosuhteissa retki ei toteudu. Ilmoittautuminen 5.6. mennessä Hannulle: hannu.arovaara@gmail.com, p. 040 5147010.

VANHANKAUPUNGINLAHDEN RETKIKERTOMUS 14.5.

Kello 17 meitä oli kerääntynyt peräti 18 henkilöä Gardenian pihalle, josta lähdimme Tuijan ja Hanna-Maijan  johdolla Vanhankaupunginlahden maastoon. Sää oli hyvä. Ensin kävelimme Keinumäen tornille. Seuraavaksi tulimme Hakalan tornille ja sen vieressä olevalle laajalle, monessa tasossa olevalle lavalle, jonka rakentamisessa Hanna-Maijallakin on ollut osuutensa. Tältä lavalta (ja Hakalan tornista) saimme kiikareihimme ja putkiimme retken harvinaisimman lajin, mustatiiran. Taisi olla monelle muullekin kuin kirjoittajalle elis! Takaisin päin kävellessämme laskeskelimme lajit, ja niitä tuli kasaan peräti 53.

Lajit:                     

Sepelkyyhky Varpunen Viherpeippo Talitiainen Pajulintu Sinitiainen Mustarastas Korppi Keltasirkku Varis Valkoposkihanhi Kanadanhanhi Harmaahaikara Töyhtöhyyppä Tikli Västäräkki Merihanhi Peippo Tervapääsky Kalalokki Hippiäinen Haarapääsky Naakka Naurulokki Sinisorsa Mustapääkerttu Kirjosieppo Pikkutikka Satakieli Sirittäjä Laulujoutsen Harmaasorsa Mustatiira Mustaviklo Suokukko Liro Pikkutylli Tavi Meriharakka Lapasorsa Selkälokki Keltavästäräkki Tylli Punajalkaviklo Metsäkirvinen Kurki Rantasipi Merimetso Uuttukyyhky Kalatiira Pensaskerttu Kiuru Tiltaltti

- Lauri

maanantai 6. toukokuuta 2024

  Ti 14.5. ILTARETKI VANHANKAUPUNGINLAHDELLE

Viikki ja Vanhankaupunginlahti ovat Helsingin parhaita lintupaikkoja. Tapaaminen klo 17 Gardenian pihalla, Koetilantie 1. Sieltä kävellään Hakalan lintulavalle ja Purolahdelle.  Retkellä kuullaan myös Vkl:n uusista lintujentarkkailupaikoista ja tulevista suunnitelmista. Ilmoittautuminen ja lisätietoa: hanna-maija.kehvola@hel.fi tai 040 6359206.

tiistai 9. huhtikuuta 2024

  La 4.5. TORNIEN TAISTO

Kaupungilla on oma joukkue Tornien taistossa. Joukkueessa on vielä muutama paikka vapaana. Tornina on hieno ja historiallinen Vallisaaren Aleksanterin patteri. Kaupunki maksaa osallistumismaksun ja järjestää venekuljetuksen Vallisaareen. Kilpailuaika on lauantaina 4.5. klo 5-13. Ilmoittautuminen ja tiedustelut: Esa Nikunen esa.nikunen@hel.fi 

https://www.birdlife.fi/tapahtumat/tornien-taisto/


keskiviikko 3. huhtikuuta 2024

 Kutsu vuosikokoukseen 2024

Tervetuloa keskiviikkona 17.4.2024 kello 16:30 alkaen Kaupungin Lintujen sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kaupunkiympäristötalolle Kalasatamaan osoitteeseen Työpajankatu 8, kokoushuone Kampela. Alla on tarkempi ohjelma ja lisätietoa saapumisesta.


Vuosikokous kello 16:30 - 17:10

Käsitellään KaLi:n sääntömääräiset asiat; hyväksytään toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2023 ja valitaan toimihenkilöt. 


Kokousesitelmä kello 17:15 – 18:15

Ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen pitää kokousyleisölle esitelmän Muuttolintujen kevät -sovelluksesta ja -tutkimuksesta.


Saapuminen kokoukseen

Kaupunkiympäristön toimialan virastotalon (Työpajankatu 8) ulko-ovet menevät valitettavasti kiinni yleisöltä kello 16:00. Sisään kokoukseen pääset vain alla olevissa kuvissa osoitetusta BC-ovesta Tukkutorinkujan puolelta. Ovella päivystetään ennen kokouksen alkua ja siihen kiinnitetään puhelinnumero 040 3360083, johon soittamalla pääset sisään, jos tulet myöhässä eikä kukaan ole ovella. Kokous pidetään 2. kerroksen kokoushuone ”Kampelassa”. Tilassa tarjoillaan pientä purtavaa ja virvokkeita.



KAUPUNGIN LINNUT                                                                           

Vuosikokous 17.4.2024 klo 16.30

 KYMP-talo, Työpajankatu 8 

Asialista

1                              Kokouksen avaus 

2                              Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien valinta 

3                              Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4                              Asialistan hyväksyminen

5                              Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2023

6                              Tilinpäätös 2023 ja tilintarkastajien lausunto sekä tilinpäätöksen vahvistaminen

7                              Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinta

8                              Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta

9                              Jäsenmaksu 

10                          Muut asiat

11                          Kokouksen päättäminen