Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

tiistai 10. tammikuuta 2023

Pihabongaus tammikuun lopussa

BirdLifen Pihabongaus järjestetään jälleen tammikuun viimeisenä viikonloppuna 28.–29.1. Suomen suurimmassa luontotapahtumassa seurataan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla.

Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Kuka tahansa voi osallistua Pihabongaukseen, ja sen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Tapahtumaviikonloppuna tehdyt havainnot ilmoitetaan osoitteessa www.pihabongaus.fi tai postikortilla. Osallistujien kesken arvotaan palkintoja. BirdLife julkaisee verkkosivuillaan tuloksia jo tapahtuman aikana, alustavan yhteenvedon 30.1. ja lopulliset tulokset helmikuun aikana.

OSALLISTUMISOHJEET LYHYESTI

Hauskaa, helppoa, hyödyllistä ja siihen kuluu vain tunti!

Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa ja missä tahansa Suomessa. Pihabongaukseen ei tarvitse erikseen ilmoittautua.

  • Tarkkaile tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla joko lauantaina 28. tai sunnuntaina 29. tammikuuta.
  • Tunnista havaitsemasi lintulajit.
  • Laske montako yksilöä kutakin lajia on enimmillään näkyvissä samaan aikaan (näin vältät laskemasta samoja yksilöitä moneen kertaan).
  • Ilmoita tunnistamasi lajit ja laskemasi maksimimäärät BirdLifelle viimeistään perjantaina 3.2. osoitteessa www.pihabongaus.fi
  • Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla osoitteella BirdLife Suomi, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Postikortissa on oltava lintuhavaintojen lisäksi havainnoitsijan ja havaintopaikan osoitteet, havainnointiajankohta ja havainnoitsijoiden määrä.

Tringa järjestää pihabongausviikonloppuna pääkaupunkiseudulla neljä kaikille avointa tapahtumaa:



tiistai 20. joulukuuta 2022

 Hyvää joulunaikaa!


BirdLifen lintulive 


maanantai 7. marraskuuta 2022

 

Kutsu Vuosikokoukseen 17.11.2022

 

Olette kaikki tervetulleita torstaina 17.11.2022 kello 16:30 alkaen Kaupungin Lintujen sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kaupunkiympäristötalolle Kalasatamaan osoitteeseen Työpajankatu 8. Alla on tarkempi ohjelma ja lisätietoa saapumisesta.

 

Vuosikokous kello 16:30 - 17:00

Käsitellään KaLi:n sääntömääräiset asiat. Hyväksytään toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2021 ja valitaan toimihenkilöt.

 

Kokousesitelmä kello 17:00 – 18:00

Ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen pitää kokousyleisölle esitelmän

”Helsinki lintukatoa vastaan – katsaus kohti lintupääkaupunkia”.

 

Saapuminen kokoukseen

Kaupunkiympäristötalon (Työpajankatu 8) ulko-ovet menevät valitettavasti kiinni yleisöltä kello 16:00. Sisään kokoukseen pääset vain alla olevissa kuvissa osoitetusta BC-ovesta (C1) Tukkutorinkujan puolelta. Ovella päivystetään ennen kokouksen alkua ja siihen kiinnitetään  puhelinnumero (040 3360083, Ville Purma), johon soittamalla pääset sisään, jos tulet myöhässä eikä kukaan ole ovella. Kokous pidetään 2. kerroksen kokoushuone ”Kampelassa”. Tilassa tarjoillaan pientä purtavaa ja virvokkeita.

Saavuthan kokoukseen vain terveenä ja mielellään rokotettuna. Kasvomaskia voit halutessasi pitää koko tapahtuman ajan. ”Kampela” on mitoitettu 40 hengelle, joten tilaa on hyvin käytössämme.







maanantai 5. syyskuuta 2022

 Syksyllä KaLin retkiä:


la 17.9. Kirkkonummen Saltfjärdenille


to 29.9. tai pe 30.9. - su 2.10. UTÖseen


Alla lisätietoa.

 (To 29.9.-) pe 30.9. - su 2.10. retki UTÖSEEN

Utö on lintuharrastajan unelmapaikka: Muuttolintuja suurin joukoin pysähtyy ja ohittaa saaren niin ilmoilla kuin myös vesillä. Retken aikaan petomuuttoa, kahlaajia, vesilintuja, hyönteissyöjiä. Kulttuurihistoriallinen majakkasaari tarjoaa mm ulkosaaristoa, luotsin, sotahistoriaa, kalastajayhteisön. Yhteysaluksen kansikin soveltuu havainnointiin tyynellä säällä.

 

Matkaohjelma: Helsingistä ajetaan kimppakyydillä Nauvon Pärnäisiin, josta jatketaan laivalla Utöseen. Lähtöajaksi on alustavasti tarjolla kaksi eri vaihtoehtoa, torstai-aamu tai perjantai-iltapäivä.   

Lähtö torstaina 29.9.: autoilla Helsingistä Paavo Nurmen patsaalta klo 9. Laiva lähtee klo 13.30 Pärnäisistä -> Utö klo 18.15. 
    tai  
Lähtö perjantaina 30.9.: autoilla Helsingistä Paavo Nurmen patsaalta klo 13. Laiva lähtee klo 18.15 Pärnäisistä -> Utö klo 23.15.

Paluu sunnuntaina 2.10.: Utö klo 12.30 -> Pärnäinen klo 17.30. Helsingissä ollaan n. klo 21.30

 

Majoitus: Utö Havshotellista on varattu majoituskiintiö KaLille (4 kahden hengen huonetta kolmeksi yöksi (hinta 80 e/henkilö/yö). Hintaan sisältyy aamiainen). Tietoja hotellista, ravintolapalveluista ym. www.utohotel.fi . Saaressa on myös kauppa.


Maksut: Kaupungin Lintukerho maksaa kimppakyydin autoilijalle kilometreistä matkakorvauksen, joten matkat ovat maksuttomat. KaLi osallistuu myös majoittumiskustannuksiin 80 eurolla/hlö. Retken hinnaksi jää siten öiden määrästä riippuen 80-160 e/hlö + mahdolliset lounaat ja päivälliset.

 

Ilmoittautuminen mahdollisimman pikaisesti Tuija Levlinille: tuija.levlin@edu.hel.fi , 040 3340 968. Kerro samalla, lähtisitkö mieluummin torstaina vai perjantaina, ja onko sinulla tarvittaessa auto kimppakyytiä varten. Sitova osallistuminen tulee tarvittavien järjestelyjen vuoksi ilmoittaa 21.9. mennessä. Koska on riski, että retki ei vähäisen kiinnostuksen vuoksi toteudu, hotellin huonevaraukset voi peruuttaa maksutta siihen mennessä. Jätä ilmoittautuessasi myös puhelinnumerosi. Lisätietoja tarvittaessa Tuijalta. 


perjantai 2. syyskuuta 2022

La 17.9. retki KIRKKONUMMEN SALTFJÄRDENILLE

Petomuutto parhaimmillaan. Opi haukat ja kotkia, nuoruuspukuja. Pikkulintujen hyönteissyöjien samoin: äänet. Kurkia. Joutsenia, hanhia Opit aurojen tunnistusta. 


Vaihtoehto 1: Kimppakyydein, järjestyy kun kaksi autokuntaa lähtee. 

Kirkkonummi Saltfjärden.

Lähtö: klo 8 Helsingistä Paavo Nurmen patsaalta. Paluu n. klo 13.

Omat eväät, kuumaa juotavaa, sään mukaisesti tuulenpitävää ja lämmintä päälle, kokopäiväretki. Kaukoputkesta hyötyä kiikarin lisäksi. Koko päivän kaatosateeseen ei lähdetä.

Ilmoittaudu 12.9. mennessä Inkerille: Tarvitsetko kyytiä? Autoilija, montako otat kyytiisi? KaLi maksaa autoilijalle kilometreistä matkakorvausta, kun kuljetat muita.

 

Vaihtoehto 2: Jollei Kirkkonummen Saltille autoilijoita ja kyytiläisiä ilmoittaudu, retkikohde vaihtuu Vuosaareen!

Vuosaaren huippu, yhteistä muutonseurantaa.  

Lähtö klo 8 Niinisaarentien varren parkkipaikalta, ulkoilutietä huipulle. Laelta valitaan staijauspaikka, todennäköisesti koilliskulmasta. Tuulenpitävää ja lämmintä päälle. Omat eväät. Kaukoputki hyvä, staijauspamppu kiikarille. Mahdollisesti retkituoli. Voit tulla myöhemminkin. Lopetetaan kello 13. Kaatosade peruuttaa retken. 

Ilmoittautuminen ennalta Inkerille, viimeistään ma 12.9., jotta tiedetään, tuleeko Huipullekaan ketään.  


Oppaat Inkeri Vähä-Piikkiö (gsm 045 2035353 tai  vahapiikkioi@gmail.com) ja Juha Tiainen. Kyytiimme mahtuu lisäksemme kaksi muuta Saltille.