Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

keskiviikko 6. huhtikuuta 2022

Opi tuntemaan lintuja äänistä – Kaupungin Lintujen äänikurssi jäsenille touko-kesäkuussa 2022

 

Opi tuntemaan lintuja äänistä – Kaupungin Lintujen äänikurssi jäsenille touko-kesäkuussa 2022

Pienet linnut havaitaan usein tai jopa useimmiten ensin äänistä – mutta mikä siellä äänteleekään? Laulut on helppo oppia tuntemaan, mutta muiden äänien kanssa voi joutua painiskelemaan hieman pitempään. Ja kuinka helppo laulut on oikeasti oppia ja miten ne oppii?

Kaupungin Linnut KaLi järjestää retkiin perustuvan lintujen ääniin perehtymiskurssin kolmena lauantaina toukokuussa ja kesäkuussa lintujen parhaaseen lauluaikaan. Kurssin tavoitteena on tutustua runsaan sadan lintulajin ääniin. Aamuretket kestävät neljästä viiteen tuntia, iltaretki on puolta lyhyempi. Retkien vetäjä on Jussi alias dosentti Juha Tiainen, jolla on 60 vuoden harrastaja- ja 50 vuoden ammattimainen lintujen tutkijan tausta.

Ensimmäinen retki alkaa pienellä teoriajohdattelulla, jossa Jussi esittelee lintujen ääntelytyypit ja niiden merkityksen lintujen keskinäisessä kommunikaatiossa. Mihin me äänissä kiinnitämme huomiota, miten niitä ymmärrämme, miten niitä luonnehdimme, siinä myös avaimia niiden tunnistuksen oppimiseen.

Ääniä oppii niitä kuuntelemalla: ensin havaitaan ääni, palautetaan sitä mieleen omien aiempien kokemusten perusteella ja, jos lintua ei tunnisteta, se pyritään etsimään ja tunnistamaan ulkonäöstä. Tämä on vaivalloista ja aikaa vievää, mutta palkitsevaa. Äänikurssin retket pyrkivät tarjoamaan niitä ”aiempia kokemuksia” tulevia retkiä silmällä pitäen.

Kurssikertoja on neljä, aloitusluento ja siihen liittyvä lyhyt retki sekä kolme pidempää retkeä (3,5–4,5 km). Retkillä eteneminen tapahtuu helpossa maastossa ulkoiluteitä pitkin ja hitaasti lintuja kuuntelemaan pysähdellen.

Tapaamiset ovat seuraavat:

1)     Aloitusluento to 5.5. klo 15:00 Ympyrä-talossa Siltasaarenkatu 18-20, A-rappu, 5.krs Kaupunkitutkimus, ja pikkuretki Töölönlahdelle  (1+1 t)

2)     Retki 7.5.2022 alkaen klo 6:00: Viikin maatila, peltoalueet, metsän reunat ja rantaniityt. Lähtöpaikka Viikin maatilan pihapiiristä, minne myös paluu. Maatilan, peltojen, metsänreunan, rantaniittyjen ja arboretumin ja lehdon linnusto.

3)     Retki 21.5.2022 alkaen klo 6:00: Haltialan metsät. Lähtöpaikka Paloheinän ulkoilumajalla, minne myös paluu. Vanhan metsän lintulajisto.

4)     Retki 6.6.2022 alkaen klo 19:00: Pornaisten niemi, Lammassaari ja Kuusiluoto. Lähtöpaikka Matinsillan Pornaistenniemen puoleinen pää, minne myös paluu. Yölaulajat, Viikin ruovikoiden, niittyjen, rantapensaikoiden ja lehtojen linnusto.



Ilmoittaudu sitovasti, 2.5. 2022 mennessä : Nimi ja  yhteystiedot,  Inkeri Vähä-Piikkiölle, inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, tai gsm 0452035353.


Tulethan retkille vain täysin terveenä, ja ilman altistuksia!  

Maski on välttämätön sisätiloissa aloitusluennolla: ota oma mukaan. 

Ennakkoilmoittautuen varmistat paikkasi. Jätä ilmoittautuessasi yhteystietosi! 


TULE KEHITTÄMÄÄN KERHOA SEN HALLITUKSEEN ! Ota yhteyttä ! 


KANTELEEN RETKI SIIRTYY ! Uusi päivä la 23.4. ! Takatalvi siirsi retkeä

  La 23.4. KEVÄTTULVA PUKKILAN KANTELEELLA, KIMPPAKYYTIRETKI

Lumitalven jälkeen Kanteleenjärvelle ja Porvoonjokivarren tulvapelloille kertyy parhaimmillaan suurin joukoin vesilintuja, monta lajia hanhia ja joutsenia, joukossa yleensä pikkujoutseniakin. Pelloilla on rastasparvia, kahlaajia ja petoja. Hyvällä onnella voi tavata peltopyitäkin.

Kokoa oma kimppakyytijoukkue! Välttämätön ennakkoilmoittautuminen! Nopeat syövät hitaat! Suosittelemme täysiä rokotussarjoja ja maskeja kaikille autoissa! Neljää autoa enempää ei oteta, koska pysäköintiin ei ole tilaa. Kuljettaja, tankkaa juuri retkelle lähtiessä, ja ota kuitti talteen, muita kerholaisia kuljettaessasi saat pientä kilometrikorvausta kerholta.

Kimppakyytijoukkueiden tapaaminen klo 6.40 Keravan rautatieasemalla- aurinko nousee n klo 6.20, ja lintuparvet starttaavat. Retki loppuu n klo 15. Ns. kokopäiväretki.

Lisätietoja saat Inkeriltä. Ilmoittautuminen (auto, osallistujat, ja montako tuntematonta otat kyytiisi, puhelinnumero retken aikaan) Ke 20.4. mennessä Inkerille (yhteystiedot inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, +358 452035353). Kumisaappaat välttämättömät. Säänmukainen lämmin varustus. Reppuun vessapaperia, eväät, kuumaa juotavaa, istuinalusta, kiikari, lintukirja. Hyötyä kaukoputkesta. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.

 

tiistai 22. maaliskuuta 2022

Nyt niitä tulee! Joka aamu on uusia ääniä maisemassa, uusia lajeja nähtävissä! Suuret massat odottavat rannikolla oikeaa hetkeä !

Terveysturvallisia linturetkiä käynnistetään hybridi-läsnäolon alkaessa maaliskuussa 2022, rajoitteiden mukaisesti. Tiedotamme muutoksista.

Tulethan retkille vain täysin terveenä, ja ilman altistuksia! Suosittelemme maskia. Maski on välttämätön kimppakyytiretkeen osallistujalle. 

Ennakkoilmoittautuen varmistat paikkasi. Jätä ilmoittautuessasi yhteystietosi! 

Ville Purma on uusi puhiksemme, kiitos, Ville !  

TULE KEHITTÄMÄÄN KERHOA SEN HALLITUKSEEN ! Ota yhteyttä ! 

---------------------------------------------------------




SIIRTYNYT ! La 23.4. KEVÄTTULVA PUKKILAN KANTELEELLA, KIMPPAKYYTIRETKI

Lumitalven jälkeen Kanteleenjärvelle ja Porvoonjokivarren tulvapelloille kertyy parhaimmillaan suurin joukoin vesilintuja, monta lajia hanhia ja joutsenia, joukossa yleensä pikkujoutseniakin. Pelloilla on rastasparvia, kahlaajia ja petoja. Hyvällä onnella voi tavata peltopyitäkin.

Kokoa oma kimppakyytijoukkue! Välttämätön ennakkoilmoittautuminen! Nopeat syövät hitaat! Suosittelemme täysiä rokotussarjoja ja maskeja kaikille autoissa! Neljää autoa enempää ei oteta, koska pysäköintiin ei ole tilaa. Kuljettaja, tankkaa juuri retkelle lähtiessä, ja ota kuitti talteen, muita kerholaisia kuljettaessasi saat pientä kilometrikorvausta kerholta.

Kimppakyytijoukkueiden tapaaminen klo 6.40 Keravan rautatieasemalla- aurinko nousee n klo 6.20, ja lintuparvet starttaavat. Retki loppuu n klo 15. Ns. kokopäiväretki.

Lisätietoja saat Inkeriltä. Ilmoittautuminen (auto, osallistujat, ja montako tuntematonta otat kyytiisi, puhelinnumero retken aikaan) ke 20.4. mennessä Inkerille (yhteystiedot inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, +358 452035353). Kumisaappaat välttämättömät. Säänmukainen lämmin varustus. Reppuun vessapaperia, eväät, kuumaa juotavaa, istuinalusta, kiikari, lintukirja. Hyötyä kaukoputkesta. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen. 

-------------------------------------------------------------------------------------------

Ennakkotietoa:

Lintuharrastus on äänten kuuntelua yhtä paljoin kuin pukujen, muotojen ja kokojen katselua. Myöhemmin keväällä, huhti-toukokuussa, on järjesteillä Lintujen äänten alkeiskurssi maastoretkin pienelle porukalle asiantuntijan opetuksella. Seuraa Blogia ja tiedotteita !

Seuraava tiedote ilmestyy huhtikuussa. 

Kevätkokous siirtyy syksyyn kokoontumisrajoitusten takia.

 

Hyviä lintuhavaintoja toivottaa

KAUPUNGIN LINTUJEN Hallitus


perjantai 18. maaliskuuta 2022

 

Lammassaaren retkikertomus (9.3.)


Sarvipöllö, VP










Kauniina ja tyynenä perjantai-iltana seitsämän KaLilaista kokoontui Vanhankaupungilahden Pornaistenniemeen.  Olimme saaneet luonto-opas /kirjailija Eero Haapasen oppaaksemme iltaretkelle. Kävimme aluksi piilokojun läheisyydessä katsomassa paikalla havaittujen villisikojen jättämiä jälkiä lintujen ruokintapaikalla ja ruovikossa. Sen jälkeen lähdimme pitkospuita pitkin kohti Lammassaarta. Matkan varrella katselimme muutolta jo saapuneita uuttukyyhkyjä Klobbenilla ja lahdella talven viettänyttä lapinharakkaa. Merikotkat eivät pesi lahdella tänäkään vuonna; paikalla on nähty vain nuoria kotkia. Lammassaaressa pääsimme katsomaan kuusen kätköissä lepäilevää sarvipöllöä. Näimme myös puussa kasvavan puun. 

Kiersimme illan hämärtyessä vielä Kuusiluodon. Puolimetrisellä jäällä kuuntelimme Eeron kertomuksia paikallisista rysäkeisareista ja nykykalastajista. Kuulimme myös Dostojevskin muistoa kunnioittaen perustetusta Vanhankaupungin kulttuuri-ekologisesta klubista ja sen vuokraamasta vanhasta huvilasta.

Kuusiluodon rannassa, VP

- Ville


keskiviikko 16. maaliskuuta 2022

KALI Tiedote 1B 2022

 La 23.4. KEVÄTTULVA PUKKILAN KANTELEELLA, KIMPPAKYYTIRETKI

Lumitalven jälkeen Kanteleenjärvelle ja Porvoonjokivarren tulvapelloille kertyy parhaimmillaan suurin joukoin vesilintuja, monta lajia hanhia ja joutsenia, joukossa yleensä pikkujoutseniakin. Pelloilla on rastasparvia, kahlaajia ja petoja. Hyvällä onnella voi tavata peltopyitäkin.

Kokoa oma kimppakyytijoukkue! Välttämätön ennakkoilmoittautuminen! Nopeat syövät hitaat! Suosittelemme täysiä rokotussarjoja ja maskeja kaikille autoissa! Neljää autoa enempää ei oteta, koska pysäköintiin ei ole tilaa. Kuljettaja, tankkaa juuri retkelle lähtiessä, ja ota kuitti talteen, muita kerholaisia kuljettaessasi saat pientä kilometrikorvausta kerholta.

Kimppakyytijoukkueiden tapaaminen klo 6.40 Keravan rautatieasemalla- aurinko nousee n klo 6.20, ja lintuparvet starttaavat. Retki loppuu n klo 15. Ns. kokopäiväretki.

Lisätietoja saat Inkeriltä. Ilmoittautuminen (auto, osallistujat, ja montako tuntematonta otat kyytiisi, puhelinnumero retken aikaan) ke 20.4. mennessä Inkerille (yhteystiedot inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, +358 452035353). Kumisaappaat välttämättömät. Säänmukainen lämmin varustus. Reppuun vessapaperia, eväät, kuumaa juotavaa, istuinalusta, kiikari, lintukirja. Hyötyä kaukoputkesta. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.

 

Ennakkotietoa:

Myöhemmin keväällä on järjesteillä pienelle porukalle asiantuntijan opetuksella 

Lintujen äänten alkeiskurssi maastoretkin. Seuraa Blogia ja tiedotteita !

Lisää retkiä. Kevätkokous siirtyy syksyyn kokoontumisrajoitusten takia.

 

Hyviä lintuhavaintoja toivottaa

KAUPUNGIN LINTUJEN Hallitus

Suomenlinnan (6.3.) retkikertomus

                      









Kuva Tuija Levlin
 

  Kuva Eero Haapanen

Aurinkoisena sunnuntaiaamuna viisi KaLilaista oppaanamme Eero Haapanen suuntasimme Suomenlinnaan. Mantereen ja Suomenlinnan väli oli jo täysin avointa vettä. Aluksi suuntasimme kuivatelakalle, mistä löysimmekin päivälevolla olevan huuhkajan. Suomenlinnan eteläpuolella ihastelimme sukeltelevia alleja, joita oli sekä pienemmissä että isommissa parvissa, isoimpien parvien käsittäesssä useamman sadan alleja. Vaikka päivä oli aurinkoinen ja tuulettomissa paikoissa erittäin lämmin, emme havainneet minkäänlaista kevätmuuttoa.

- Tuija