Uutuuksia
Sepelkyyhky Keravalla viime viikolla.
Kalalokki eilen Hagiksessa: lienee tullut pääsiäisenä. terv Inkeri
Tervetuloa KaLi:n blogiin
Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.
Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.
keskiviikko 4. huhtikuuta 2018
maanantai 26. maaliskuuta 2018
La 14.4. KANTELEENJÄRVI
La 14.4. KANTELEENJÄRVI
Hyviä haviksia ! t KALIn hallitus
Keväisin huhtikuun loppupuolella Kanteleenjärvelle ja ympäröiville tulvapelloille kertyy parhaimmillaan suurin joukoin vesilintuja, hanhia ja joutsenia, joukossa yleensä pikkujoutseniakin. Pelloilla on rastasparvia, joukossa ehkä sepelrastaskin. Hyvällä onnella näkee peltopyitäkin. Sovitaan tapaamispaikka/paikat ilmoittautuneiden kanssa erikseen. Pyrimme olemaan Kanteleella viimeistään 7.30. Ilmoittautuminen 10.4. mennessä Inkerille (inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, 0403344786). Säänmukainen varustus ja eväät mukaan. Hyötyä kaukoputkesta. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Hyviä haviksia ! t KALIn hallitus
keskiviikko 21. maaliskuuta 2018
Peruuntuneen pöllöretken korvausretki 24.3.
La 24.3.KUMMELBERGENIEN KEVÄISTÄ ILTAHUUMAA
Sääennuste uhkailee rännällä ja lumella. Pahalla talvisäällä ei lintu laula: Silloin siirretään tätäkin retkeä.
Sipoon-Pornaisten vanhan metsän illan tikkaretki klo 15.30-19: rummutusta ja keväthuutoa, jopa 5 lajia. Pöllöjäkin ehkä äänessä, jos eivät ole nälkiintyneitä. Jos muuttolintuja on jo palannut, niitäkin ehkä kuullaan. Lumipenkkaisten pikkuteiden parkkipulan takia mukaan otetaan kaksi autoa kimppakyytijoukkueilla. Maastovarustein: sään ja kelin mukaan. Tapaaminen kello 15.30 Keravan rautatieasemalla. Ennakkoilmoittautuminen Inkerille oli 20.3. mennessä (inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, 0403344786). Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
La 14.4. KANTELEENJÄRVI
Keväisin huhtikuun loppupuolella Kanteleenjärvelle ja ympäröiville tulvapelloille kertyy parhaimmillaan suurin joukoin vesilintuja, hanhia ja joutsenia, joukossa yleensä pikkujoutseniakin. Pelloilla on rastasparvia, joukossa ehkä sepelrastaskin. Hyvällä onnella näkee peltopyitäkin. Sovitaan tapaamispaikka/paikat ilmoittautuneiden kanssa erikseen. Pyrimme olemaan Kanteleella viimeistään 7.30. Ilmoittautuminen 10.4. mennessä Inkerille (yhteystiedot edellä). Säänmukainen varustus ja eväät mukaan. Hyötyä kaukoputkesta. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Seuraava tiedote pyritään lähettämään huhtikuun puoleen väliin mennessä.
perjantai 16. maaliskuuta 2018
Ti 20.3. VUOSIKOKOUS
Ti 20.3. VUOSIKOKOUS
Vuosikokous on klo 16.30 alkaen Ympäristötalossa osoitteessa Viikinkaari 2a, ls Lammassaari. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat. Kahvia, teetä ja pientä purtavaa tarjolla.
Kokouksen jälkeen n. 17 alkaen kuulemme tutkija (FT, Turun yliopiston dos.)
Karoliina Lummaan esityksen "Suomalaista kaupunkilintupoetiikkaa".
Kokouksessa myös linturunovisa. Tunnelmaan voi virittäytyä tutustumalla linturunouteen, esim. Ilomielet, kaunokielet – Kauneimmat suomalaiset linturunot (WSOY) tai Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta, jonka sisällöstä noin kolmannes voidaan tulkita linturunoiksi.
Peruuntuneen pöllöretken korvausretki:
La 24.3. Tikkaretki Sipoon ja Pornaisten Kummelbergenin vanhaan NATURA-metsään.
Ennakkoilmoittautuminen 20.3. mennessä Inkerille (inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, gsm 0403344786).
Lumipenkkaisten pikkuteiden parkkipulan takia mukaan otetaan VAIN kaksi autoa kimppakyytijoukkueilla: Ilmoita montako mahtuu, ja oletko kuljettaja.
Tapaaminen alustavasti kello 15.30 Keravan rautatieasemalla. Lähtöaika voi varhaistua.
Tikkoja voidaan kuulla ainakin neljää lajia: rummutusta ja keväthuutoa. Jos pöllöille on einettä kuitenkin löytynyt, niitäkin voidaan kuulla. Muuttolinnut tuntuvat nyt talvisessa säässä mielikuvitukselta, mutta kevät voi tulla äkistikin. Varustaudu sään mukaan: märkää lunta, korpea kevättulvassa voi olla polulla. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
10.3. oli hyvät polut, paljon lintuja äänessä, supikoiran, näädän ja kauriiden jälkiä. Käpylintujen laulua on alkanut kuulua. Pikkulintujen talviparvi tunsi varpuspöllön äänen. terv I

maanantai 12. maaliskuuta 2018
Kevään 2018 KALItusta: Pöllöjä 16.3. ja Karoliina Lummaa 20.3.
HUOMAA Pöllöralli 2 Myrskylään pe 16.3. voi vielä järjestyä:
Kevät edistyy, ja lauhtuminen ja myyräkannan äkkikasvu voivat vielä innostaa pöllöjen laulamaan ja pesimään. Ilmoittautuminen 14.3. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 5147010). Lähtö Herttoniemen metroasemalta klo 19. Paluu puolen yön jälkeen. Säävaraus.
Ti 20.3. VUOSIKOKOUS
Vuosikokous on klo 16.30 alkaen Ympäristötalossa osoitteessa Viikinkaari 2a, ls Lammassaari. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat. Kahvia, teetä ja pientä purtavaa tarjolla. Kokouksen jälkeen n. 17 alkaen kuulemme tutkija (FT, Turun yliopiston dos.) Karoliina Lummaan esityksen "Suomalaista kaupunkilintupoetiikkaa".
Kokouksessa myös linturunovisa. Tunnelmaan voi virittäytyä tutustumalla linturunouteen, esim. Ilomielet, kaunokielet – Kauneimmat suomalaiset linturunot (WSOY) tai Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta, jonka sisällöstä noin kolmannes voidaan tulkita linturunoiksi.
La 24.3. Peruuntuneen pöllöretken korvausretki:
Tikkaretki Sipoon ja Pornaisten Kummelbergenin vanhaan NATURA-metsään.
Ennakkoilmoittautuminen 20.3. mennessä Inkerille (inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, gsm 0403344786).
Mukaan otetaan VAIN kaksi autoa kimppakyytijoukkueilla: Ilmoita montako mahtuu, ja oletko kuljettaja.
Tapaaminen alustavasti kello 15.30 Keravan rautatieasemalla. Lähtöaika voi varhaistua.
Tikkoja voidaan kuulla ainakin neljää lajia: rummutusta ja keväthuutoa. Jos pöllöille on einettä kuitenkin löytynyt, niitäkin voidaan kuulla. Muuttolinnut tuntuvat nyt talvisessa säässä mielikuvitukselta, mutta kevät voi tulla äkistikin. Varustaudu sään mukaan: märkää lunta, korpea kevättulvassa voi olla polulla. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
10.3. oli hyvät polut, paljon lintuja äänessä, supikoiran, näädän ja kauriiden jälkiä. terv I
maanantai 5. maaliskuuta 2018
Peruutettu: 9.3. Pöllöralli 1 Sipooseen
Kylmän ja metsämyyrättömän talven takia peruutetaan Pöllöralli 1 Sipooseen pe 9.3.
Vuodet eivät ole veljeksiä. Nyt on metsäpöllöillä nälkätalvi.
Korvausretki on la 24.3. Tikkaretki Sipoon ja Pornaisten Kummelbergenin vanhaan NATURA-metsään.
Ennakkoilmoittautuminen 20.3. mennessä Inkerille (inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, gsm 0403344786).
Mukaan otetaan kaksi autoa kimppakyytijoukkueilla: Ilmoita montako mahtuu, ja oletko kuljettaja.
Tapaaminen alustavasti kello 15.30 Keravan rautatieasemalla. Lähtöaika voi varhaistua.
Tikkoja voidaan kuulla ainakin neljää lajia: rummutusta ja keväthuutoa. Jos pöllöille on einettä kuitenkin löytynyt, niitäkin voidaan kuulla. Muuttolinnut tuntuvat nyt talvisessa säässä mielikuvitukselta, mutta kevät voi tulla äkistikin. Varustaudu sään mukaan: märkää lunta, korpea kevättulvassa voi olla polulla. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
HUOMAA Pöllöralli 2 Myrskylään pe 16.3. voi vielä järjestyä:
Kevät edistyy, ja lauhtuminen ja myyräkannan äkkikasvu voivat vielä innostaa pöllöjen laulamaan ja pesimään. Ilmoittautuminen 14.3. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 5147010). Lähtö Herttoniemen metroasemalta klo 19. Paluu puolen yön jälkeen. Säävaraus.
Karoliina Lummaan esityksen "Suomalaista kaupunkilintupoetiikkaa".
Kokouksessa myös linturunovisa. Tunnelmaan voi virittäytyä tutustumalla linturunouteen, esim. Ilomielet, kaunokielet – Kauneimmat suomalaiset linturunot (WSOY) tai Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta, jonka sisällöstä noin kolmannes voidaan tulkita linturunoiksi.
Vuodet eivät ole veljeksiä. Nyt on metsäpöllöillä nälkätalvi.
Korvausretki on la 24.3. Tikkaretki Sipoon ja Pornaisten Kummelbergenin vanhaan NATURA-metsään.
Ennakkoilmoittautuminen 20.3. mennessä Inkerille (inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, gsm 0403344786).
Mukaan otetaan kaksi autoa kimppakyytijoukkueilla: Ilmoita montako mahtuu, ja oletko kuljettaja.
Tapaaminen alustavasti kello 15.30 Keravan rautatieasemalla. Lähtöaika voi varhaistua.
Tikkoja voidaan kuulla ainakin neljää lajia: rummutusta ja keväthuutoa. Jos pöllöille on einettä kuitenkin löytynyt, niitäkin voidaan kuulla. Muuttolinnut tuntuvat nyt talvisessa säässä mielikuvitukselta, mutta kevät voi tulla äkistikin. Varustaudu sään mukaan: märkää lunta, korpea kevättulvassa voi olla polulla. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
HUOMAA Pöllöralli 2 Myrskylään pe 16.3. voi vielä järjestyä:
Kevät edistyy, ja lauhtuminen ja myyräkannan äkkikasvu voivat vielä innostaa pöllöjen laulamaan ja pesimään. Ilmoittautuminen 14.3. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 5147010). Lähtö Herttoniemen metroasemalta klo 19. Paluu puolen yön jälkeen. Säävaraus.
Ti 20.3. VUOSIKOKOUS
Vuosikokous on klo 16.30 alkaen Ympäristötalossa
osoitteessa Viikinkaari 2a, ls Lammassaari. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen
sääntöjen määräämät asiat. Kahvia, teetä ja pientä purtavaa tarjolla. Kokouksen jälkeen n. 17 alkaen kuulemme
tutkija (FT, Turun yliopiston dos.) Karoliina Lummaan esityksen "Suomalaista kaupunkilintupoetiikkaa".
Kokouksessa myös linturunovisa. Tunnelmaan voi virittäytyä tutustumalla linturunouteen, esim. Ilomielet, kaunokielet – Kauneimmat suomalaiset linturunot (WSOY) tai Jenni Haukio (toim.): Katso pohjoista taivasta, jonka sisällöstä noin kolmannes voidaan tulkita linturunoiksi.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)