Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

maanantai 13. helmikuuta 2017

Perinneretki, Sorsalaskenta, oli kivaa !

12.2. klo 8.45-13 KALI laski Helsingin talvehtivia vesilintuja.
Kolme joukkuetta, 5 henkeä. Hyvä hetki laskea:


Pari tuhatta sorsaa ahtautuneina kymmeneen avantoon. Komeat talvimaisemat merelle, kun rantajäiden taakse oli viikossa syntynyt yhtenäinen kirkas jää, aina ekojen saarten taakse. Ei siis näkynyt allia, telkkää eikä koskeloa. Kaksi kalalokkia, yksi harmaalokki seisoi Lauttasaaren jäärannoilla, paljon luisteiljoita..

Purovedet taajaan jäässä, vain kovimmat kosket enää sulina.Raimolla hauska tikka ! Jussin mukaan kolmannes-kierroksellamme havaittiin kaikkiaan 31 lajia, valtaosa pikkulintua. Kanahaukka ja harmaahaikara Antilla ja Hanskilla idässä !
Käytiin Karusellikahvilalla katsomassa kirjosiipi- ja pikkukäpylintua, Kaivopuistossa hiiripöllöä ja mustakaularastasta.


Vesilintu-tulokset merkitään oikean sarakkeen sorsataulukkoon, josta on jo pitkä aikasarja !
 
Keravanjoella, Helsingin pitäjän eli Kirkonkylän koskella kellui meille ainoa raato, tn Vantaata. Yksi kuollut sinisorsakoiras- onko ennemmin nälkään kuin influenssaan kuollut? Heikoilla jokijäillä, ehkä kiinnijäätyneenä jo, koskiavannon eteläpäässä, n 4m rannasta. Näkyy kävelysillalta.


Muisteltiin sorsalaskennan viime vuosia: mm edellisvuoden merikotkaa hätyyttämässä merellä alliparvia… terv Inkeri


Taas tuli oppia : Jussin kuvattua Tokoinlahden sorsat, ja laskettua niistä yksilöt jälkikäteen, valkeni, että olimme yliarvioineet määrät suuresti. Luulimme sulassa uineen 1143 sorsaa, kun kuvien perusteella siinä oli 860.  Tiheässä vilkkaasti liikehtivän massan laskenta oli vaikeaa. Ruokkija-mummelin tultua mahdotonta.

keskiviikko 18. tammikuuta 2017

Su 12.2. 2017 uusi yritys: Avantojen vesilintujen laskenta


 


Sorsalaskenta siirtyi : vasta su 12.2.  2017 lasketaan sorsia ja muita talvehtivia vesilintuja

 

Tapaaminen on Kallion virastotalon (Toinen linja 4) parkkipaikalla klo 8.30, jossa jakaannutaan ryhmiin ja sovitaan laskentapaikat. Tulokset kootaan yhteen perinteen mukaan Cafe Ursulassa.

 

Pyydän kiinnostuneita ilmoittautumaan 8.2. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi tai 040 5147010)

 

T: Hallitus
Kuva: Sonja Lahtinen

keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Havaitse 100 lintulajia itsenäisyytemme 100. juhlavuonna


Itsenäisyytemme juhlavuoden kunniaksi BirdLife Suomi haastaa suomalaiset 100 lintulajia -kampanjaan. Sen ideana on oppia lisää Suomen luonnosta, kartuttaa lintulajien tunnistustaitoa ja siinä sivussa havaita 100 lintulajia tämän vuoden aikana. Haasteeseen voi osallistua kuka tahansa. Suomessa pesii noin 250 lintulajia, ja kaikkiaan on havaittu runsaat 470 lajia, joten 100 lajia vuodessa ei ole aloittelijallekaan mahdoton tavoite. Lajien määrällä ei kilpailla, vaan kampanjassa pyritään vain siihen, että mahdollisimman moni tunnistaa ja havaitsee vähintään sata lajia. BirdLife Suomen jäsenyhdistykset järjestävät eri puolilla maata opastettuja retkiä ja muita tapahtumia. Osallistumalla niihin oppii helposti lisää linnuista. BirdLife seuraa kampanjan etenemistä verkkosivuillaan. Lisäksi joka viikko julkaistaan vinkkinä lyhyt esittely kahdesta ajankohtaisesta lajista. Tällä tavoin vuoden aikana tulee tutuksi 100 lintulajia.
  LISÄTIETOA:
Jan Södersved, tiedottaja
p. 040 555 5393
BirdLife Suomi ry  

maanantai 9. tammikuuta 2017

KALIN talvilintu-hauskaa vuonna 2017 !


Nyt kun Suomikin täyttää vuosia,
Kaupungin Lintujen hallitus kävi sunnuntaina 8.1. 2017 putsaamassa Kaupungin Lintujen juhlavuonna pysytettyjä pöllönpönttöjä : Nyt on pöllön hyvä pesiä, jos mahassa on kyllin täytettä, ja laulattaa !


Raimo: "Ei ollut varmuutta pöllöistä, mutta telkät ja oravat olivat kyllä hyödyntäneet pönttöjä. Särkiniemessä oli lähes ehjä varis kuolleena pöntössä, omituinen tapaus."
------------------------------------------------------------------------------------------------


HELSINGIN NIEMEN TALVEHTIVIEN SORSAIN LASKENTA


tapahtunee 28.1. 2017, kunhan avannot ovat tarpeeksi pienet ja linnut keskittyneet: Ilmoittaudu puheenjohtajalle ennalta ! Hannu Arovaara, puhelin (09) 310 32014. Saat tarkemmat nuotit.



Tarvitaan kylmää pelkäämättömät kimppakyytijoukkueet, vähintään kaksi, mieluiten 4.


Lähtö hämärissä KAVIn parkkikselta, jakautuen alueille, joilta käydään avannot ja lasketaan vesilinnut lajeittain ja sukupuolittain. Loppuhuuto (eli yhteinen havaintojen läpikäynti päivän lopuksi) on Kahvila Ursulassa iltapäivän alussa. Munkkikahvit tarjoaa kerho.


Retkellä opit missä avannot sijaitsevat, vesilintujen sukupuoli- ja talvipuku-tuntomerkkejä, vaihtelun määrä yllättää ! Monesti on myös risteymiä, sekä petoja nähty, jopa hylkeitä. Aina komeita talvimaisemia.
Opit myös nyt miten raatoja kerätään ympäristökeskuksen ohjein EVIRAan lintuinfluenssa-testiin. Siihen ei ole pakko osallistua !
Kuva: Sonja Lahtinen

perjantai 9. joulukuuta 2016

Lintuisia jouluiloja !

Hyvät Kalikkaat !




Kaikkien toimiala-muutosten keskellä tarvitaan lomaa ja mukavia linturetkiä.

KALIn vuosi 2017 aloitetaan talvehtivien vesilintujen "Sorsalaskennalla", jos avannot pienenevät Helsingin niemen rannoilla. 


Etelä-Suomessa on toistaiseksi vilistellyt myyrää, joten Uudenmaan pöllöjä saattaa laulattaa. Kevätöisiin retkiin on varauduttu.


Lintujen talviruokintaa voi harrastaa sopivin paikoin. Syys on ollut niin lauha, ettei KALIn Uutelan ruokintaa ole aloitettu.


Tokoinlahden kuvan tarjoaa Sonja Lahtinen.

KALIn, toimiala-yhteisen lintukerhon, hallitus toivottaa kaikille
Iloista joulua ja hyviä haviksia vuodelle 2017 !

maanantai 14. marraskuuta 2016

Vuosipäivän tilaisuus 30.11. 2016 klo 16.30


                            


 
       Kaupungin Linnut                                                                                 Tiedote 5/16
 
 
VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS 30.11.2016
 
Kerhon perinteistä vuosipäivää vietetään Ympäristötalossa osoitteessa Viikinkaari 2a klo 16.30 alkaen. Tarjolla kahvia teetä ja pientä purtavaa
 
Tapahtumassa esitelmöi ympäristötarkastaja Raimo Pakarinen aiheesta
 
Lukuja luodoilta –Helsingin saaristolinnut nyt ja ennen.
 
Esitys perustuu Matti Luostarisen aineistoista valmisteilla olevaan kirjaan, jonka tekijöinä Matin ja Raimon lisäksi ovat Rauno Yrjölä, Sini Tuoriniemi, Eero Haapanen, Antti Halkka, Marjo Soulanto, Jyrki Heimonen ja Juha Tiainen.
 
Tervetuloa
 
Hallitus