Tervetuloa KaLi:n blogiin
Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.
Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.
tiistai 18. helmikuuta 2014
maanantai 27. tammikuuta 2014
Kaupungin Lintujen Tiedote 1/2014
RUOKINTAPAIKAT
YM. la 8.2
Niskalassa on ruokinta ja toinen on Kivinokassa.
Niillä tavataan joskus vähän harvinaisempiakin lajeja. Myös kesäisiä lajeja
sinnittelee siellä täällä. Muutakin mukavaa voi tulla eteen. Tapaaminen on Laamannintien varrella (ennen
Haltialan päärakennusta) olevalla punaisella ladolla klo 9. Ilmoittautuminen
5.2. mennessä Hannulle hannu.arovaara@hel.fi tai 040 514 7010.
PÖLLÖRETKI pe 28.2.
Myyriä on nyt enemmän kuin aiemmin. Pöllöjen soidintamista
on siis odotettavissa. Retki suuntautuu Sipooseen tai johonkin muuhun kohteeseen
sen mukaan miten pöllöjä on äänessä. Lähtö Mellunmäen metroasemalta klo 20, paluu puolen yön jälkeen. Ilmoittautuminen 26.2. mennessä Hannulle
(yhteystiedot edellä) Säävaraus: Tuulessa
ja pyryssä ei lähdetä.
PÖLLÖRETKI pe 14.3.
Toinen retki suuntautuu näillä näkymin Myrskylän
Askolan suuntaan. Lähtö klo 19, paluu puolen yön jälkeen. Ilmoittautuminen 12.3. Hannulle (yhteystiedot
edellä). Lähtö Herttoniemen metroasemalta klo 19, paluu puolen yön jälkeen. Säävaraus. Tuulessa ja pyryssä ei lähdetä.
VUOSIKOKOUS
ke 26.3.
Vuosikokous on klo 16.30 alkaen osoitteessa Viikinkaari
2a. Kokouksessa käsitellään yhdistyksen sääntöjen määräämät asiat. Kahvia, teetä ja pientä purtavaa
tarjolla. Kokouksen jälkeen n. 17 alkaen Jorma Laurila esitelmöi Etiopian
luontomatkailusta ja linnuista. Etiopiassa ympäristöhankkeissa mukana ollut
Kari Silfverberg kertoo maan ympäristöhankkeista.
PORKKALA
la 12.4.
Porkkalan kärki on oiva paikka seurata muuttoa.
Lisäksi kiikaroidaan Kirkkonummen peltoaukeita muuttajia etsien. Lämpimät
vaatteet ja eväät mukaan. Ilmoittautumiset Pekka Paaerille 9.4 mennessä (pekka.paaer@hel.fi, 09 31031515). Tapaaminen Paavo Nurmen patsaalla klo 7.
KANTELEENJÄRVI
la 26.4.
Kevättulvilla Kanteleen seutu kerää paljon
joutsenia, hanhia ja sorsia. Retki suuntautuu
kimppakyydein Pukkilan Kanteleenjärvelle. Tapaaminen on Pasilan
rautatieasemalla klo 8. Ilmoittautumiset ja kyytikyselyt Hannulta 23.4 mennessä
(yhteystiedot edellä).
Hyvää kevättä
toivottaen, hallitus
torstai 21. marraskuuta 2013
Hyviä talvihaviksia
Kohta aloitetaan taas Niskalassa Kaupungin Lintujen talviruokinta !
Paikan osoitetta ja sijaintia voi katsella vuoden 2011 blogista (tästä). Talvisin ruokinnat tarjoavat yllätyksiä.
Katselkaa hiiripöllöjä, joita on epätavallisen paljon pääkaupunkiseudulla.
Merenrannat ja metsät tarjoavat talvilintuja.
Vuoden 2014 alussa laskettaneen umpeutuvien vesien talvehtivia vesilintuja, kunhan avannot pienenevät ja vähenevät. Talvet ja vuodet eivät ole veljeksiä. Nyt vilistää kaikkialla myyrää ja hiirtä niin, että ehkä kevättalvinen pöllöretkikin taas onnistuu: pesimäaikeisia pöllöjä laulattaa, kunhan on myyrää mahassa. Saavatkohan KALIn juhlapöntötkin uusia asukkaita ?

keskiviikko 30. lokakuuta 2013
VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS 20.11.
Kaupungin Lintujen vuosipäivä 20.11. 2013
Tilaisuudessa esitelmöi 16.30 alkaen Veli-Matti Väänänen aiheesta: Pienten lokkilintujen ja vesilintujen vuorovaikutukset –hyötyjä ja haittoja.
Tilaisuudessa on tarjolla ennen esitelmää myös pientä purtavaa, noin kello 16.
Perinteinen vuosipäivän tilaisuus on Ympäristötalossa, osoite Viikinkaari 2a . Keskustasta pääsee paikalle mm. bussilla 68 ja Itäkeskuksesta bussilla 550.
Hallitus
maanantai 7. lokakuuta 2013
Loppusyksyn tapahtumia
KOTKARETKI SOUKAN KASAVUORELLE 19.10.
Vaihtelun vuoksi kotkaretki suuntautuu Soukan Kasavuorelle. Espoon kaupungin sivuilla Kasavuorta luonnehditaan seuraavasti:
”Kasavuoren laki on monien mielestä Espoon hienoin näköalapaikka. Länsireunan huippu kohoaa 44 metrin korkeuteen merenpinnasta. Sieltä avautuu avara näkymä Suomenlahdelle ja lounaisen Espoon rannikolle. Lakialue on myös hyvä paikka seurata lintujen muuttoa. Laelle pääsee polkuja pitkin koillisesta Soukansalmentien jatkeen pyörätieltä ja idästä Kasavuorenrinteen päästä. Kasavuori kuuluu valtakunnallisesti arvokkaisiin kallioalueisiin”.
Lähtö on klo 8 Paavo Nurmen patsaalta, paluu iltapäivällä. Tulla ja mennä voi omankin aikataulun mukaan. Ilmoittautuminen 17.10. mennessä Hannu Arovaaralle (040 514 7010 tai hannu.arovaara@hel.fi
VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS 20.11.
Lähtö on klo 8 Paavo Nurmen patsaalta, paluu iltapäivällä. Tulla ja mennä voi omankin aikataulun mukaan. Ilmoittautuminen 17.10. mennessä Hannu Arovaaralle (040 514 7010 tai hannu.arovaara@hel.fi
VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS 20.11.
Perinteinen vuosipäivän tilaisuus on Ympäristötalossa, osoite Viikinkaari 2a . Keskustasta pääsee paikalle mm. bussilla 68 ja Itäkeskuksesta bussilla 550. Tilaisuudessa esitelmöi 16.30 alkaen Veli-Matti Väänänen aiheesta: Pienten lokkilintujen ja vesilintujen vuorovaikutukset –hyötyjä ja haittoja.
Tilaisuudessa tarjolla ennen esitelmää myös pientä purtavaa.
Hallitus
Hallitus
sunnuntai 6. lokakuuta 2013
Syksyn retkisatoa
Lämpimän kesän jälkeen syyskuukin alkoi hyvin lämpimänä, minkä vuoksi syysmuutto tuntui alkavan varsin verkkaisesti. Toki hyönteisyöjät olivat vaivihkaa jo pääosin jättäneet Suomen. Kerhon retkiltä ei lajilistoihin kertynyt paljoa merkintöjä enempää laadullisesti kuin määrällisestikään.
7.9. retken olosuhteet olivat mitä kesäisimmät, lämpöä vähintään 20 astetta. Kylmä pohjoisvirtaus muutti tilanteen ja Hangossa nähtiin jo mukavasti muuttavia petolintuja, hiirihaukkoja, mehiläishaukkoja, tuulihaukkoja ja muutamia suohaukkoja. Kobbenilla voitiin seurata vilkasta kurkimuuttoa. Varmaan pari tuhatta kurkea matkasi etelään sen parin tunnin aikana, mitä Kobbenilla staijailtiin.
6.10. Vuosaaren täyttömäelle suuntautuneella retkellä toivoimme näkevämme jo maakotkiakin. Olosuhteet eivät kuitenkaan olleet otolliset, melko navakka länsituuli, ja maakotka jäi näkemättä. Kotkia on tosin muutenkin näkynyt etelässä vielä varsin vähän. Päivä oli muutenkin melko hiljainen. Jonkin verran sentään nähtiin hiirihaukkoja ja mehiläishaukkoja sekä tietysti erilaisia paikallisia lajeja, mm. muutama merikotka ja kanahaukka.

Toivottavasti maakotkia ja piekanoita nähdään Soukan Kasavuorelle suuntautuvalle retkellä 19.10.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)