Hyviä talvihaviksia saa talviruokinnoilta, rannikolta maastosta ja avoimen meren ääreltä. Tiira-järjestelmästä näet havaittuja. Tringan ja kuntien retkiä on tarjolla.
KALI- retkiä aloitellaan, jos ja kun meri menee jäähän, mahdollistaen talvehtien vesilintujen laskennan. Myyriä on piisannut, joten pöllöjäkin ehkä laulattaa. Kerro hallituksen jäsenille, millaisille retkille haluaisit !
Kerhon retkillä opit myös etiketin: Miten harrastaa lintuja, ilman että kiusaa tai häiritsee lintuja.
Tervetuloa KaLi:n blogiin
Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.
Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.
perjantai 13. tammikuuta 2012
maanantai 28. marraskuuta 2011
Niskalan ruokinnalle
Ruokinnan paikka on Nackböle arboretum:in m:n kohdalla, eli mennään n. sata metriä Kuninkaantammentietä (latu-uraa) Pitkäkoskelle päin. Sähkökaapin kohdalta vasemmalle johtaa tallattu polku, joka vie ruokinnalle (toisella puolella on arboretumin opastetaulu). Ruokinta näkyy myös latu-uralle jos kävelee vielä 10-20 metriä eteenpäin. Latu-uraa on ikävä (ja vähän kiellettykin) kävellä etenkin jos hiihtäjiä on paljon. Kuninkaantammentien ja Fallintien risteyksestä lähtee myös tallattu mutkitteleva polku, joka vie ruokinnalle.
Tässä linkki Birdlifen ruokintaohjeisiin
keskiviikko 9. marraskuuta 2011
Tiedote 5/11, Vuosipäivän tilaisuus 17.11.2011
Vuosipäivän tilaisuus 17.11.2011
Kaupungin Lintujen 22. vuosipäivää vietetään esitelmän sekä tarjoilujen merkeissä ympäristökeskuksen uusissa energiatehokkaissa tiloissa osoitteessa Viikinkaari 2a klo 16.30 alkaen.
Paikalle tai ainakin varsin lähelle pääsee hyvin julkisilla kulkuvälineillä eri suunnista (esim. 70T, 68, 550, 71, 75, 79). Pihapiirissä on hyvin tilaa myös omille autoille (ajo Viikinkaaren puolelta).
Mahdollisuus pieneen tutustumiskäyntiin talossa ennen esitelmää.
Ohjelmassa n. klo 17 alkaen Mauri Leivon kuvaesitys:
Afrikka - tuhannen ja yhden linnun tarinoita
Mauri Leivon uusinta kirjaa "Savanni hengittää" voi lisäksi ostaa tilasuudessa hintaan 30, omistuskirjoituksella. Se kertoo laajasti Afrikasta, ei pelkästään linnuista. Tässä linkki kirjaan:
http://www.minervakustannus.fi/kirjat/kirja.php?kirja=623
Lisäksi lyhyt briiffaus mahdollisesta uudesta kevätretkestä Ruotsin Hornborgasjö:lle.
Tarjoilujen järjestämiseksi osallistujia pyydetään ilmoittautumaan 15.11. mennessä osoitteella hannu.arovaara@hel.fi, tai 040 514 7010, tai inkeri.vaha-piikkio@hel.fi, tai 0403344786.
Hallitus

sunnuntai 6. marraskuuta 2011
Hankoniemi 15.10
Perinteiselle syysretkelle Hankoniemeen lähdimme vuokratulla pikku bussilla Paavo Nurmen patsaalta, jonka rattia pyöritti Hannu tottuneesti.
Pikku bussi Hangon lentoasemalla
Retkellä kävimme lintuasemalla, Hangon lentokentällä ja Högholmenissa.
Kuvia retkeltä
Hannu, Teemu, Ilkka, Lauri, Hilkka ja Petri
Kuvat Petri ja Teemu
Pikku bussi Hangon lentoasemalla
Retkellä kävimme lintuasemalla, Hangon lentokentällä ja Högholmenissa.
Kuvia retkeltä
Hannu, Teemu, Ilkka, Lauri, Hilkka ja Petri
Kuvat Petri ja Teemu
keskiviikko 26. lokakuuta 2011
Lisää Utökuvia
Seuraavassa lisää kuvia Utön matkalta ja saaresta

Nötön satama

Aspön satama

Jurmon satama

Utö 2.10. klo 6.30

Kivistä eteläkärkeä

Tulisiko se Ino /taigauunilintu) esiin

Itäniityllä voi nähdä petoja, taustalla raripuska

Kylänäkymä

Kylänäkymä

Utön kylänraittia

Kylän pienvenesatama

Majakan tyvellä on hyvä staijata
Kuvat: Teemu Rinne

maanantai 24. lokakuuta 2011
Tule Kaupungin Lintuihin !
Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistyksen tarkoituksena on yhdistää Helsingin kaupungin hallinnossa lintuja harrastavia henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan sekä edistää lintujen suojelutoimia (yhdistyksen sääntöjen 2 §).
Yhdistyksen sääntöjen mukaan yhdistyksen jäsenenä voi olla Helsingin kaupungin palveluksessa oleva lintuharrastaja.
KaLin jäseniä on tällä hetkellä noin 150. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle. Kerho ei ole perinyt jäseniltään jäsenmaksua.
Kerhon jäsenet saavat vuosittain 2 – 4 tiedotetta, joissa kerrotaan kerhon toiminnasta.
Katso kotisivuamme HELMI-Intrassa: Henkilöstö, Henkilöstöetuudet, Henkilöstökerhot, Kaupungin Linnut
Tarkoitustaan ajaakseen kerho järjestää linturetkiä. Retket ovat pääasiassa suuntautuneet erilaisille Helsingin ja lähiympäristön lintukohteille. Retkille saavat osallistua myös kerholaisten ystävät ja perheenjäsenet. Kaksi kertaa vuodessa on jäsentilaisuus: Keväällä, yleensä maaliskuussa, on kerhon vuosikokous ja syksyllä, marras - joulukuun vaihteessa, vuosipäivän tilaisuus.
Retkien ja tilaisuuksien lisäksi kerholla on pieni kirjasto ja lintuäänitteitä ja lintukirjoja itseopiskelua varten. Kirjasto on lokakuusta 2011 lähtien osoitteessa Viikinkaari 2a (ympäristökeskuksen asiakaspalvelu) ja siihen voi tutustua arkisin 8.15 - 16.00.
Hallituksessa ovat tällä hetkellä:
Hannu Arovaara, pj
ympäristökeskus, PL 500, 00099 Helsingin kaupunki tai Viikinkaari 2a, puh. 31032014, 0503362182, 0405147010
sähköposti hannu.arovaara at hel.fi
Teemu Rinne
Helsingin Energia, HelenUlkovalaistus
00090 HELEN,
gsm 050 559 1838
sähköposti teemu rinne@helen.fi
Pekka Paaer
Ympäristökeskus, PL 500 tai Viikinkaari 2a,
puh 0403341631
sähköposti pekka.paaer@hel.fi
Inkeri Vähä-Piikkiö
Vuorotteluvapaalla v 2012.
Vuodesta 2013 lähtien taas : Tietokeskus, kaupunkitutkimus, PL 5500 (Siltasaarenkatu 18-20 A, 5.kerros)

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)