Pohjois-Tansanian 3 Hautavajoaman pientä kansallispuistoa Arushan lähellä, Meruvuori ja maaseutua tuli koluttua autolla ja kävellen: 355 lintulajia, monia uusia lajeja. Kotimaisista mm haarapääsky, pajulintu, ruskosuohaukka, lepinkäisiä ja kerttuja. Tarkoituksella hidas perehtyminen toimi: Habitatteihin, ääniin ja lajistoon tuntui tulevan järkeä ja ymmärrystä.
Eläinvauvoja. Komeaa ja kaunista. Vihreää vehreyttä kukkasin, jättiukkosia ja kaatosateita, tulvivia jokia. Luksusta retkeillä kolmestaan huippulintuoppaan, Emmillian Matayn, kanssa safarilla, hyvällä uudella Land Roverilla. Eheydyimme ja leikkimielisyys palasi, kuten hyvällä lomalla ainakin.
Paluulento Euroopan lumisäiden ja konerikon takia puolipäivää myöhässä. Mutkistuneet jatkolennot kestivät miltei vuorokauden. Enää toinen matkalaukku Baronan sählissä: siinä almanakka, kotiavaimet, ym… Jussin kamera hajosi puolivälissä matkaa: kuvia ei parhaista paikosta ja lajeista siis ole kuin takaraivossa.
terveisin Inkeri ja Jussi
Tervetuloa KaLi:n blogiin
Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.
Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.
keskiviikko 20. tammikuuta 2010
torstai 7. tammikuuta 2010
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Pöllönpöntöt ripustetiin lumisiin satumetsiin
Viisihenkinen pakkasta pelkäämätön joukkueemme (Minna, Hannu, Petri, Teemu ja Pekka) teki 3. tammikuuta ensimmäisen lehtopöllön pönttöjen ripustusretken Keski-Helsingin lumisiin satumetsiin. Kuvat ovat Minnan ottamia.
Ripustusjoukkue Oulunkylän talvisessa lähimetsässä
Pöllönpöntöt sijoitettiin petolintututkija Tapio Solosen suosittelemiin paikkoihin Kumpulaan, Oulunkylään ja Keskuspuiston laitamille. Pakkanen paukkui sunnuntaiaamuna komeasti ja lunta oli paikoin polveen asti. Raikas talviretki siis!
"Ei tuossa kyllä nyt pakkasella tarkene"
Pöntöt ovat vaneriseinäisiä ja niiden kaksoiskatto on avattavissa puhdistusta ja poikasten rengastusta varten. Pöntön pohjalle on siroteltu kerros sahanpurua pehmikkeeksi hautovalle emolle.
Putoaminen kielletty
"Onks tää suorassa?"
Vielä kolme suurta pönttöä jäi ripustamatta. Niiden metsiin kiikutus hoidetaan alkutalven aikana. Tarkkaile blogiasi!
Muistiin merkitsi Pekka
perjantai 18. joulukuuta 2009
Lehtopöllön asunnot maastoon
Vuosipäivänä esittelimme isoja lehtopöllön pönttöjä, jotka odottavat maastoon viemistään. Kylmenneen talven myötä pöllöjen pesimäkausi alkanee myöhemmin kuin ennätysaikaisena viime talvena, joten asunnot ehtivät maastoon vielä vuodenvaihteen jälkeen.
Ensimmäinen ripustusretki on tarkoitus tehdä Kumpulaan, Oulunkylään ja Kivihakaan sunnuntaina 3.1.2010 klo 10 alkaen Ympäristökeskuksen edestä Helsinginkatu 24. Menemme yhdellä tai kahdella autolla ja kuljetamme ripustustikkaat katolla. Retkelle mahtuu 3-6 retkeläistä. Ripustuspaikoille voi tulla myös omatoimisesti.
Ilmoittaudu 30.12. mennessä Pekalle 040-334 1631 tai Hannulle 050-336 2182.
Mukaan evästä ja säänmukaiset lämpimät kamppeet!

maanantai 2. marraskuuta 2009
Ruokaa tinteille Haltialan Niskalassa
KaLin lintujen talviruokaravintola Haltialassa Niskalan puulajipuiston luona avattiin lauantaina 31.10.2009. Ruokintapaikka näkyy Kuninkaantammentielle n 100m Niskalan parkkipaikalta puulajipuiston opastaulun eteläpuolella, pienen peltoaukean laidassa.
Kylmenevien päivien myötä korkeaoktaaninen polttoaine tekee talvilintujen keskuudessa kauppansa. Ruokinnalla käy talvisin metsätiaisia ja yleisimpiä talvilintujamme. Muutollaan viivytteleviä peippoja ja punarintojakin Niskalasta toisinaan löytyy. Pikkupakkaspäivänä kannattaa käydä katsomassa ruokalan vilskettä!

perjantai 30. lokakuuta 2009
Tiedote 4/09 VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS 24.11.2009
KAUPUNGIN LINTUJEN 20. VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS
Aika: ti 24.11. 2009 kello 16.30 -18.30
Paikka: Helsingin kaupungin Ympäristökeskus, Helsinginkatu 24, katutaso,
”Akvaario”-auditorio
Kerhomme täyttää 20 vuotta ! Kahvia ja kakkua on tiedossa kello puoli viidestä lähtien.
Kello 16.30- 17.00 Inga-Liisa Kautto: Rakkaudesta kolibreihin. Taiteilija esittelee aulan näyttelyä.
Kello 17.00- 17.30 Johan Ekroos : Lintuvisa sekä palkintojen jako.
Kello 17.30- 18.00 Juha Tiainen : Törmien pääskyt -esitelmä
Kello 18.00 alkaen Pekka Paaer esittelee Juhlaprojektin ”Citypöllöille pönttöjä”
Keskustelua toiveistasi KALIn retkiksi: Keskustellaan toteutuksesta.
Hallitus

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)