Tervetuloa KaLi:n blogiin

Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Jäsenyys säilyy myös eläkkeelle siirryttäessä, kun ilmoitat viimeistään tuolloin yksityisen sp-osoitteesi. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.

Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.

maanantai 2. marraskuuta 2026

HANGON LINTUASEMA 4.10.2026 – RETKIKERTOMUS

 

KaLi kävi tutustumassa Hangon lintuasemaan. Lähdimme aikaisin sunnuntaiaamuna kahden auton voimin kohti Hankoa. Yksi Hangossa asuva KaLilainen liittyi paikan päällä mukaan. Yhteensä meitä oli kahdeksan. Ilma oli melko hyvä. Pikkuisen jossain vaiheessa tihutti. Kuulimme lintuaseman historiasta ja toiminnasta. Näimme myös muutaman verkkoihin jääneen linnun rengastuksen. Pääasiassa kuitenkin staijasimme eteläisellä kalliolla ja hetken aikaa lintutornillakin. Lajisto oli ajankohtaan nähden tyypillisistä, mielenkiintoisimpina havaintoina voitiin pitää verkkoihinkin jääneitä pähkinänakkelia ja -hakkia. Paluumatkalla Tulliniemeen havaitsimme vielä Gåsörsvikenin rantavedessä uiskennelleen sepelhanhen.

Myös matkustaminen oli tällä kertaa varsin antoisaa. Toinen autollinen bongasi Hankoon mennessä ja toinen autollinen Hangosta tullessa Inkoossa varsinaisen rariteetin: pikkutuulihaukka viihdytti lukuisia bongareita aivan 51-tien varressa. Kaikki taisivat tästä saada eliksen!

Havaittuja lajeja kertyi retken aikana 52:

Kyhmyjoutsen, Laulujoutsen, Sepelhanhi, Alli, Haahka, Mustalintu, Telkkä, Uivelo, Tukkasotka, Lapasotka, Lapasorsa, Harmaasorsa, Haapana, Sinisorsa, Jouhisorsa, Tavi, Silkkiuikku, Sepelkyyhky, Valkoviklo, Naurulokki, Kalalokki, Harmaalokki, Kaakkuri, Merimetso, Harmaahaikara, Varpushaukka, Kanahaukka, Sinisuohaukka, Merikotka, Pikkutuulihaukka, Närhi, Harakka, Pähkinähakki, Naakka, Korppi, Varis, Sinitiainen, Talitiainen, Kuusitiainen, Hömötiainen, Tiltaltti, Hippiäinen, Pähkinänakkeli, Puukiipijä, Peukaloinen, Laulurastas, Mustarastas, Västäräkki, Peippo, Punatulkku, Hemppo, Käpylintulaji, Vihervarpunen

-Lauri

Pähkinähakki ja pikkutuulihaukka. Kuvat: Esa Nikunen

keskiviikko 28. lokakuuta 2026

Kutsu KaLin syyskokoukseen 2026

Tervetuloa maanantaina 23.11. kello 17:00 alkaen Kaupungin Lintujen syyskokoukseen Kaupunkiympäristötalolle Kalasatamaan osoitteeseen Työpajankatu 8, kokoushuone Kampela 2krs. 

Kokousesitelmä 

Tringan tervapääskykoordinaattori Minna Ursin pitää kokousyleisölle esitelmän tervapääskyn pesintöjen kartoitustuloksista pääkaupunkiseudulla. 

Lisäksi keskustelemme perinteiseen tyyliin KaLin ensi vuoden retkistä ja muusta toiminnasta.


Saapuminen kokoukseen

Kaupunkiympäristön toimialan virastotalon (Työpajankatu 8) ulko-ovet menevät valitettavasti kiinni yleisöltä kello 16:00. Sisään kokoukseen pääset vain alla olevissa kuvissa osoitetusta BC-ovesta Tukkutorinkujan puolelta. Ovella päivystetään ennen kokouksen alkua. Jos tulet myöhässä eikä kukaan ole ovella, soita numeroon 0931052200. Kokous pidetään 2. kerroksen kokoushuone ”Kampelassa”. Tilassa tarjoillaan pientä purtavaa ja virvokkeita.


keskiviikko 23. syyskuuta 2026

Su 4.10. PÄIVÄRETKI HANKOON

 KaLi vierailee Hangon lintuasemalla syysmuuton seurannan merkeissä, oppaana toimii Susanna Viukari. Lisäksi kierretään muutamilla Hangon tunnetuilla lintupaikoilla. Liikkuminen toteutetaan kimppakyydeillä.  Ilmoittautuminen ti 29.9. mennessä markus.lauha@hel.fi, puh. 0931052200. Kerro ilmoittautuessasi yhteystietosi, ja onko käytössäsi auto kimppakyytejä varten. Lintuasemavierailulle paikkoja on rajallinen määrä, joten tarvittaessa osallistujat valitaan ilmoittautumisjärjestyksessä.

Lähtötapaaminen klo 7:00 Kalasatamassa, paluu iltapäivällä. Hangon lintuasemalla opastus on klo 10–13. Lännen suunnasta tulevien kanssa voidaan mahdollisuuksien mukaan neuvotella muitakin lähtöpaikkoja, mainitsethan tästä ilmoittautumisen yhteydessä. Mukaan omat optiikat, säänmukainen vaatetus ja evästä. Retkellä on säävaraus, kovan syysmyrskyn yllättäessä joudutaan retki perutaan.

 

Tervetuloa!

maanantai 10. elokuuta 2026

La 15.8. LINTUMESSUT VIIKISSÄ

BirdLifen järjestämät lintumessut järjestetään lauantaina 15.8. klo 10–16 Helsingin Viikissä (Koetilantie 1). Lintumessuilla pääset tutustumaan lintuharrastusvälineisiin, messutarjouksiin ja luontokirjakirppikseen, kuuntelemaan mielenkiintoisia esityksiä, katsomaan lintukuvia, osallistumaan retkille sekä tapaamaan lintu- ja luontoharrastajia ja alan ammattilaisia. Voit myös tulla kysymään linnuista.

Messuille on vapaa pääsy, mutta voit vapaaehtoisella pääsymaksulla lunastaa itsellesi arvan tullessasi tai myöhemmin BirdLifen messupisteellä. Arpajaisten palkinnot arvotaan messujen aikana.

Ohjelma: https://www.birdlife.fi/tapahtumat/lintumessut/

tiistai 23. kesäkuuta 2026

Ke 24.6. lintukuvapäivä Nuuksiossa luontokeskus Haltiassa


Tiedoksi:

Lintukuvapäivä on noin puoli päivää kestävä - kävijöille ilmainen - tapahtuma, joka järjestetään jo kolmatta kertaa vuonna 2026.


Ohjelma keskittyy lintukuvaukseen, oppimamme tiedon jakamiseen ja elämysten tuottamiseen vaikuttavien luontokuvien ja luontotarinoiden avulla. Kaikki luonnosta ja linnuista kiinnostuneet ovat tervetulleita.


Lintukuvapäivä on hyvän mielen tapahtuma, jossa on kiinnostavaa ohjelmaa, ja joka inspiroi luontokuvauksesta kiinnostuneita kehittämään taitojaan.


Esiintyjinä tapahtumassa ovat Markus Varesvuo, norjalainen Tom Dyring, Kari Varkila, Erkko Badermann sekä Mia Surakka.

 

Haltian upeassa auditoriossa järjestetään kuvaesityksiä klo 13 -19, ja tauoilla on mahdollista tutustua näytteilleasettajien tuotteisiin.

 

Ohjelma (taukoja ohjelmien välissä):

 

13 Tervetuloa!

13:15 Kari Varkila

14:00 Erkko Badermann

14:45 Näytteilleasettajien esittelyt

15:45 Mia Surakka

17:00 Tom Dyring (esitys englanniksi)

18:00 Markus Varesvuo


Lintukuvapäivänä kaikkiin Haltian näyttelyihin on vapaa pääsy.

Haltia - Suomen luontokeskus etusivu - haltia.com

 

Järjestäjänä toimivat lintukuvaukseen erikoistuneet ammattiluontokuvaajat Mia Surakka ja Erkko Badermann.


Päivän ohjelma ja esiintyjien esittelyt löytyy täältä: Lintukuvapäivä 2026 - Erkko Badermann

maanantai 1. kesäkuuta 2026

Pe 5.6. YÖLAULAJARETKI VANHANKAUPUNGINLAHDELLE

Kuunnellaan perinteisesti yölaulajia Vanhankaupunginlahdella Pornaistenniemen ja Lammassaaren ympäristössä. Tapaaminen klo 22 Vanhankaupunginkosken suvannolla, Katariina Saksilaisen katu 15. Oppaana toimii totuttuun tapaan Hannu Arovaara. Mahdottomien sääolosuhteiden yllättäessä retki ei toteudu. Ilmoittautuminen jo keskiviikkona 3.6. mennessä Hannulle: hannu.arovaara@gmail.com, p. 040 5147010.

perjantai 24. huhtikuuta 2026

   Ma 4.5. ILTARETKI LAMMASSAAREEN

Vanhankaupunginlahti on yksi Helsingin parhaita lintupaikkoja ja kansainvälisesti merkittävä lintuvesi. Havainnoidaan tällä kertaa alueella levähtäviä ja pesintää aloittavia lintuja Lammassaaresta käsin. Tapaaminen klo 17 Vanhankaupunginkosken suvannolla, Katariina Saksilaisen katu 15. Sieltä kävellään pitkospuita pitkin Lammassaaren lintulavalle tai vaihtoehtoisesti piilokojulle, jos lavalle on ruuhkaa. Paluumatkalla voimme pysähtyä vielä Lammassaaren pitkospuiden eteläiselle lintulavalle ja mikäli aikaa riittää, niin käväisemme vielä Pornaistenniemen piilokojulla. Ilmoittautuminen ja lisätietoa: markus.lauha@hel.fi tai 0931052200.

perjantai 17. huhtikuuta 2026

Tiedoksi: Porkkalan lintuviikko 18.-26.4.

Kirkkonummen ympäristöyhdistys, Tringa, Kirkkonummen kunta ja Borearctia järjestävät.

https://porkkalanlintuviikko.fi/ohjelma-2026/

LA 18.4. Lintulauantai Fyyrissä

SU 19.4. Haahka-lavapäivystys

KE 22.4. Meiko ja linnut -pyöräretki

LA 25.4. Lintulauantai Porkkalan kansakoululla

LA 25.4. Kaksikielinen lintu- ja luontoretki Räfsön saareen

SU 26.4. Queer-linturetki Porkkalanniemessä

SU 26.4. Jäsenretki Rönnskärin majakkasaareen ja lintuasemalle



maanantai 9. maaliskuuta 2026

 Kutsu vuosikokoukseen 2026

Tervetuloa keskiviikkona 15.4. kello 17 alkaen Kaupungin Lintujen sääntömääräiseen vuosikokoukseen Kaupunkiympäristötalolle Kalasatamaan osoitteeseen Työpajankatu 8. Alla on tarkempi ohjelma ja lisätietoa saapumisesta.

Vuosikokous kello 17 - 18

Käsitellään KaLi:n sääntömääräiset asiat; hyväksytään toimintakertomus ja tilinpäätös vuodelta 2025 ja valitaan toimihenkilöt. 

Kokouksen aluksi Raimo Pakarinen pitää lyhyen tietoiskun aiheesta ”Luonnonvaraiset linnut eläinten hyvinvointiohjelmassa, esimerkkinä vuoden lintulaji tervapääsky”.

Kokouksessa ja sen jälkeen on lisäksi mahdollisuus keskustella ja esittää toiveita KaLi:n tulevista retkistä ja muusta toiminnasta.


Asialista

1                              Kokouksen avaus

2                              Puheenjohtajan, sihteerin ja pöytäkirjantarkastajien valinta

3                              Kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus

4                              Asialistan hyväksyminen

5                              Yhdistyksen toimintakertomus vuodelta 2025

6                              Tilinpäätös 2025 ja toiminnantarkastajien lausunto sekä tilinpäätöksen vahvistaminen

7                              Yhdistyksen puheenjohtajan ja hallituksen jäsenten valinta

8                              Toiminnantarkastajien ja varatoiminnantarkastajien valinta

9                              Jäsenmaksu 

10                          Muut asiat

11                          Kokouksen päättäminen


Saapuminen kokoukseen

Kaupunkiympäristön toimialan virastotalon (Työpajankatu 8) ulko-ovet menevät valitettavasti kiinni yleisöltä kello 16:00. Sisään kokoukseen pääset vain alla olevissa kuvissa osoitetusta BC-ovesta Tukkutorinkujan puolelta. Ovella päivystetään ennen kokouksen alkua ja siihen kiinnitetään puhelinnumero (040 3360083), johon soittamalla pääset sisään, jos tulet myöhässä eikä kukaan ole ovella. Kokous pidetään 2. kerroksen kokoushuone Aavassa. Tilassa tarjoillaan pientä purtavaa ja virvokkeita. Aava on mitoitettu 50 hengelle, joten tilaa on hyvin käytössämme.


- Kaupungin Lintujen hallitus

torstai 12. helmikuuta 2026

La 7.3. PÖLLÖRETKI MYRSKYLÄÄN

KaLin pöllöretki kimppakyydein suuntautuu näillä näkymin Myrskylän ja Sipoon suuntaan. Retken vetää Hannu Arovaara. Pöllöjä kuunnellaan autoillen ja pysähdellen, äänistä tunnistaen. Turvallisuussyistä vain pari kolme autoa, joissa täydet kimppakyytijoukkueet.  Pue lämpimästi, etenkin jalkineet ja ota kuumaa evästä.  Lähtö Mellunmäen metroaseman parkkipaikalta (Mellunmäenraitio) klo 19. Paluu puolen yön jälkeen. 

Ilmoittautuminen 4.3. mennessä Hannulle: hannu.arovaara@gmail.com tai 040 5147010. Kerro samalla, onko sinulla tarvittaessa auto käytössäsi.

Retkellä on säävaraus: kovassa tuulessa ja pyryssä pöllö ei laula, silloin retki siirtyy varapäivälle la 14.3. tai peruuntuu.



perjantai 23. tammikuuta 2026

14.-17.5. arktikaretki purjelaivalla 

Nyt on mahdollisuus lähteä Purjelaivakonttorin järjestämälle linturetkelle:  https://kauppa.purjelaiva.fi/tuote/arktika2026/

Laivalla on rajoitetusti hyttejä, joten ilmoittautumiset kannattaa tehdä niin pian kuin mahdollista. KaLi maksaa jälkikäteen tukea jäsenilleen 150 € - edellyttäen, että kaupungin toiminta-avustus taas saadaan. Mitään merkkejä ei ole näkyvissä siitä, etteikö avustusta saataisi, mutta jos avustuspäätöstä jäädään odottamaan, on keväämmällä kaikki hytit jo tod. näk. varattu.

Retkelle tulevien tulee itse ilmoittautua suoraan Purjelaivakonttoriin https://kauppa.purjelaiva.fi/tuote/arktika2026/ ja hankkia mahdollinen hyttikaveri. Mikäli ette tunne muita kalilaisia, voitte ilmoittaa minulle ( ville.purma@hel.fi )  kiinnostuksestanne jakaa hytti, niin yritän auttaa teidät löytämään toisenne.

tiistai 20. tammikuuta 2026

Pihabongaus 24.-25.1.2026

BirdLife Suomen Pihabongaus on vuoden suurin lintutapahtuma. Kaikille luonnosta kiinnostuneille tarkoitetussa tapahtumassa tarkkaillaan tunnin ajan lintuja omalla pihalla tai muulla paikalla. Pihabongaus järjestetään joka vuosi tammikuun viimeisenä viikonloppuna, tänä vuonna 24.–25.1.

 

Pihabongauksen tavoitteena on innostaa tarkkailemaan talvisia lintulaudan ja kotipihan lintuja sekä kiinnostumaan lähiluonnosta. Pihabongaukseen voi osallistua kuka tahansa, eikä kyseessä ole kilpailu, joten havaittujen lintujen määrä ei ole olennainen. Tärkeintä on osallistuminen ja havaintojen ilmoittaminen, vaikka havaintona olisi yksi lintu. Pihabongauksen tuloksista saadaan arvokasta tietoa maamme talvisen linnuston muutoksista.

Tringa järjestää su 25.1. kaikille avoimet pihabongaustapahtumat klo 10-12 Fallkullan kotieläintilalla ja klo 11-13 Villa Elfvikin luontotalolla. Tapahtumissa on paikalla Tringan oppaita.

https://www.birdlife.fi/tapahtumat/pihabongaus/


tiistai 16. joulukuuta 2025

torstai 23. lokakuuta 2025

Porkkalan 19.10. retkikertomus 

KaLi teki jo perinteisen Porkkalan retken 19.10.. Seitsemän KaLilaista suuntasi kohti Porkkalanniemeä noin 7.30 Paavo Nurmen patsaan luota. Aamu oli aika kylmä. Koko retken ajan oli kuitenkin hieno pilvipouta ja aurinko onneksi haihdutti menomatkalla näkyvät usvakerrokset jo ennen ensimmäistä staijauspaikkaa. Kävimme niemen kärjessä ja vanhan merivartioston aseman luona, missä testasimme uudehkon lintulavan. Lisäksi kävimme Saltfjärdenin lintukosteikolla. Kovin suurta muuttoa emme nähneet, mutta kuitenkin 36 lajia:

merimetso, varis, mustarastas, kalalokki, punatulkku, hiirihaukka, hippiäinen, talitiainen, sinitiainen, räkättirastas, palokärki, telkkä, isokoskelo, kyhmyjoutsen, sinisorsa, kulorastas, merikotka, käpytikka, naakka, alli, merilokki, harmaalokki, tilhi, kanahaukka, pyrstötiainen, kyyhkylaji (luultavasti pulu), puukiipijä, töyhtötiainen, närhi, laulujoutsen, korppi, harakka, tikli, tavi ja valkoposkihanhi. Lisäksi mainittakoon saukko ja melko myöhäisenä lentäjänä amiraali(perhonen).

- Lauri

Kuva: Kirsi Rontu

tiistai 7. lokakuuta 2025

KaLilaiset purjehtimassa Svanhildilla 5.10.

Lokakuisena sunnuntaipäivänä osallistui tusinan verran KaLilaisia Helsingin Purjelaivakonttorin hylje- ja lintupurjehdukselle huippupurjekuunari m/aux Svanhildilla. Retki kesti viisi tuntia: lähdimme klo 11 Halkolaiturista (Pohjoisrannasta) ja takaisin tulimme noin klo 16. Laivalla oli mukana oppaana 40 vuotta lintuharrastuksenkin parissa viihtynyt meribiologi Ari Laine. Tuuli ja sen myötä kohtalainen aaltoilu eivät kuulemma luvanneet hyvää hylkeiden havaitsemisen kannalta. Tuulen lisäksi saimme toki myös osamme virkistävistä sateista. Sateet olivat kuitenkin vähäisempiä kuin mitä olimme ennustusten perusteella pelänneet.

Suuntasimme länteen kohti Espoon Suvisaaristoa. Merenkäynti oli paikoitellen ihan reipasta. Paluumatkalla rantauduimme Pihlajasaareen, missä kierrettiin pieni lenkki Ari Laineen johdolla. Laivalla saimme lämmittävän kalakeiton sekä makeaa piirakkaa kahvin/teen kanssa. Lintulajeja havaitsimme 26. Nisäkäslajeista eniten hämmästytti Homo sapiens; tuulisella ja sateisella ilmalla melkoisissa tyrskyissä näkyi sekä surffaajia että kajakilla viihtyviä yksilöitä!

Vaikka laivan miehistö vaikuttikin ihan merikelpoiselta, ajattelimme että varmuuden vuoksi parasta antaa isopurjeen nosto luotettavampiin käsiin eli KaLin pj:lle.

Lintulajit: merimetso, harmaalokki, sepelkyyhky, varis, naakka, kyhmyjoutsen, telkkä, haahka, sinisorsa, harmaahaikara, kottarainen, isokoskelo, kalalokki, alli, haapana, selkälokki, vihervarpunen, hippiäinen, västäräkki, hömötiainen, varpushaukka, talitiainen (Ä), harmaasorsa, merilokki, korppi ja harakka.

- Lauri

perjantai 3. lokakuuta 2025

Vuosaaren täyttömäen 13.9. retkikertomus

Vuosaaren huipulla staijattiin 13.9. syysmuuttoa kuuden lintukerholaisen voimin. Retki aloitettiin aamuseitsemältä täyttömäen parkkipaikalta, josta teimme nopean kierroksen täyttömäen niitylle ennen huipulle kiipeämistä. Alueella aiemmin havaitut heinäkurpat ja kehrääjät jäivät valitettavasti havaitsematta, mutta kivitaskuja ja määrittämättömiä kirvisiä päästiin ihailemaan lämpökameran läpi.

Staijauksen pääsimme aloittamaan kahdeksan maissa, jolloin valoa oli jo tarjolla riittämiin tihkusateen hiljalleen loppuessa ja pilviverhon väistyessä. Varpuslintujen osalta muutto oli melko rauhallista, mainittavimmat havainnot olivat yksittäinen päältä lentänyt lapinkirvinen sekä paikallisena pyörinyt noin kymmenen rautiaisen parvi. Myös petolintuja nähtiin aamusta alkaen kalasääsken, varpushaukkojen ja tuulihaukkojen muodossa. Yhdeksän jälkeen havaittiin kuitenkin retken ylivoimaisesti kovin laji, kun nuori punajalkahaukka muutti melko läheltä mäen pohjoispuolelta länteen. Määrätietoisesti matkaa taittanut haukka oli näkyvissä vain muutaman minuutin, mutta onneksi kaikki retkeläiset (ilmeisesti) ehtivät linnun näkemään ja valtaosa kuittaamaan lajista eliksen. Tilanteen erityisyyttä lisäsi myöhemmin saatu tieto, että kyseessä oli tämän vuoden ensimmäinen Vuosaaressa havaittu punajalkahaukka.

Loppupäivä meni mukavasti peippojen, metsäkirvisten ja vihervarpusten lentoääniä kuunnellessa sekä varovaista petomuuttoa seuratessa. Varpushaukka oli selkeä valtalaji, mutta myös hiiri- ja mehiläishaukkoja päästiin havaitsemaan useita yksilöitä. Porvarinlahden suunnassa nähtiin kaksi jalohaikaraa ja retken loppuvaiheessa mäen yli lensi vielä kaksi lapinkirvistä lisää. Retki päätettiin klo 13, mikä osoittautui pieneksi virheeksi, kun kolmen jälkeen mäeltä ilmoitettiin muuttaneen yli kaksi arosuohaukkaa ja tunti tämän jälkeen kiljukotka. Toisaalta kaikkea ei aina voi havaita ja olihan meidänkin lajilistamme jo melko kattava.

Kuva: Leena Terhemaa

Retken aikana havaitsimme yhteensä 50 lajia:

Kanadanhanhi, Valkoposkihanhi, Merihanhi, Laulujoutsen, Sinisorsa, Haapana, Harmaahaikara, Jalohaikara, Merimetso, Kalasääski, Mehiläishaukka, Varpushaukka, Kanahaukka, Ruskosuohaukka, Merikotka, Kalalokki, Harmaalokki, Merilokki, Sepelkyyhky, Pikkutikka, Käpytikka, Tuulihaukka, Punajalkahaukka, Nuolihaukka, Närhi, Harakka, Varis, Korppi, Naakka, Talitiainen, Sinitiainen, Haarapääsky, Räystäspääsky, Pajulintu, Kottarainen, Mustarastas, Kivitasku, Pikkuvarpunen, Rautiainen, Keltavästäräkki, Västäräkki, Metsäkirvinen, Lapinkirvinen, Peippo, Järripeippo, Punatulkku, Viherpeippo, Hemppo, Tikli, Vihervarpunen

- Markus


maanantai 22. syyskuuta 2025

Kutsu syyskokoukseen 2025

Tervetuloa torstaina 20.11. kello 17:00 alkaen Kaupungin Lintujen syyskokoukseen Kaupunkiympäristötalolle Kalasatamaan osoitteeseen Työpajankatu 8, kokoushuone Kampela. 

Kokousesitelmä 

Patrik Lauha pitää kokousyleisölle esitelmän Muuttolintujen kevät -tutkimuksesta. 

Lisäksi suunnittelemme KaLin ensi vuoden retkiä ja muuta toimintaa.


Saapuminen kokoukseen

Kaupunkiympäristön toimialan virastotalon (Työpajankatu 8) ulko-ovet menevät valitettavasti kiinni yleisöltä kello 16:00. Sisään kokoukseen pääset vain alla olevissa kuvissa osoitetusta BC-ovesta Tukkutorinkujan puolelta. Ovella päivystetään ennen kokouksen alkua ja siihen kiinnitetään puhelinnumero 040 3360083, johon soittamalla pääset sisään, jos tulet myöhässä eikä kukaan ole ovella. Kokous pidetään 2. kerroksen kokoushuone ”Kampelassa”. Tilassa tarjoillaan pientä purtavaa ja virvokkeita.


 Su 5.10. Lintu- ja hyljepurjehdus

Helsingin Purjelaivakonttori järjestää 5.10.2025 klo 11-16 Lintu- ja hyljesafarin perinnekuunari Svanhildillä: https://kauppa.purjelaiva.fi/tuote/safari2025/ . KaLi maksaa 35€ osallistujille 69 euron risteilyhinnasta jälkikäteen kuittia vastaan. Retki on avoin kaikille kiinnostuneille, mutta KaLin maksama tuki koskee KaLin jäseniä. Ilmoittautukaa ja maksakaa itse suoraan netissä:  https://kauppa.purjelaiva.fi/tuote/safari2025/ . Huom. paikkoja on rajoitetusti.

Tervetuloa aitiopaikoille bongaamaan hylkeitä ja syksyn muuttolintuja!

tiistai 16. syyskuuta 2025

 Su 19.10. RETKI  PORKKALAAN

Kimppakyydeillä kierretään Porkkalan perinteiset kohteet. Odotettavissa hyvällä tuurilla hiirihaukkoja, piekanoita ja maakotkia, vesilintuja ja sopivia säitä odottavia muita muuttolintuja.  Ilmoittautuminen 16.10. mennessä Esalle: Esa Nikunen, esaniku@gmail.com, 040 514 7010. Kerro ilmoittautuessasi yhteystietosi, ja onko käytössäsi auto kimppakyytejä varten. 

Lähtötapaaminen klo 7:30 Töölössä Paavo Nurmen patsaalla, paluu iltapäivällä. Kiikarit, (kaukoputki jos on,) säänmukainen vaatetus ja eväät mukaan. Säävaraus, kaatosateella ei lähdetä.

torstai 28. elokuuta 2025

  LA 13.9. RETKI VUOSAAREN TÄYTTÖMÄELLE

Vuosaaren täyttömäki on yksi Helsingin parhaista paikoista nähdä syysmuutolla olevia lintuja: hyönteissyöjiä, haukkoja, kurkia hanhia. Paikallisia lintuja unohtamatta. Syyskuun puoliväli on myös hyvää aikaa harvinaisuuksien havaitsemiseen. Ota säänmukainen vaatetus sekä kiikarit, kaukoputki ja eväät mukaan. Lähtö Vuosaaren täyttömäen huipulle Niinisaarentien ja Satamakaaren risteyksen läheiseltä parkkipaikalta klo 7:00. Huipulle voi tulla itsekseen myöhemminkin. Retki päättyy viimeistään kello 13:00. Retkellä/huipulla opastaa Markus Lauha, , puh. 040 5468007. Retkelle ei tarvitse ilmoittautua ennakkoon. Säävaraus: Kaatosade peruuttaa retken.