Kaupungin Lintujen ensitiedote tullee tammikuussa. Ensiretki suunteutunee talviruokinnoille.
Nyt voit KALIn hallituksen jäsenille ilmoittaa, millaista toivot KALIn retkiksi ja toiminnaksi !
Paljon lintuja on jäänyt talvehtimaan lauhaan Hesaan.
Ennenkaikkea lähellä Euroopassa tavallisesti talvehtivia lajeja.
Vakituisten paikkalintujen ja talvivieraiden lisäksi.
Parvi harmaalokkeja Hagiksessa; Ovatko ekat muuttolinnut ? Tähän aikaan silakan ja vaspuukin eli kilohailin pyynnissä.
Sorsalaskenta jäänee tänä talvena tekemättä, koska jäät eivät keskitä talvehtivia vesilintuja ulottuvillemme. Edellisen kerran näin kävi kevättalvena toissavuonna 2018, ja 2015 sekä 2014.
Ehkä talvien lauhetessa lopetetaan tämäkin perinne, joka alkoi vuonna 1990.
Pöllöt jo laulavat. Pöllöretkiä sunnittelemaan, ennenkuin vaikenevat !
Kotiruokinnalla Keravalla on 5 järripeippoa. Harakat pesää rakentavat, tikat päryyttävät, vihervarpuset ja kuusitiaiset laulavat, mustarastaat huiluavat - kevättunnelmaa jo.
Kuvat tarjoaa Virva Kuparinen Porvoosta
Kuivaharjoittelua: Niille, jotka haluaisivat - peruuntuneesta demosta huolimatta - oppia talvilintulaskentaa, kannattaa lukea vaikka Linnut-lehteä 4/2019.
Tringa-lehdestä 4/2019 voit oppia vuorihempon määritystä, Tapio Soloselta PKS lehtopöllöistä, ja Juha Honkalalta Tuusulanjärven naurulokeista.
Terveisin, KALIN hallituksen puolesta, Inkeri
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti