Retki Virolahden lintukohteisiin 10.10.2009

Syksyn perinteisen bussiretken pikkuonnikka nytkähti aamuseitsemältä Paavo Nurmen patsaalta Porvoonväylälle ja kohti Suomen Kaakonkulmaa. Autoon mahtui reilun tusinan verran reippaita retkeläisiä eväsreppuineen. Aamuhämärissä moottoritien yli lensi närhiä ja pieniä joutsen- ja Anser-suvun hanhiparvia. Aurinko nousi metsän takaa hieman ennen kahdeksaa ja päivästä näytti tulevan kuulas ja kirkas – hieno retkipäivä siis!
Suomen kaakkoisin pitäjä Virolahti saavutettiin yhdeksän jälkeen, jolloin Koivuniemen kylän pelloilla havaittiin ”vartiosotilas” lapinharakka pajun latvassa. Ruska levittäytyi tienvarren metsissä värikkäänä palettina. Hieman ennen kymmentä joukkueemme oli kavunnut Virolahden rannikon parhaalle rapakiviharjanteelle Lakakalliolle. Huipulla päivysti jo kourallinen muutonseuraajia, mutta avara kallio tarjosi hyvän tilan kerhollemmekin. Näkymät olivat hyvät pohjoiseen ja myös Itäiselle
Suomenlahdelle - meri kimmelsi kilvan keltaisten koivunlehtien kanssa!

Hieno aamu Lakakalliolla

Kymmenien lintujen hanhiparvia virtasi tasaisin väliajoin koillisen suunnalta. Suurimmillan parvet olivat parisataapäisiä. Enimmät vaikuttivat olevan ehtoja tundran valkoposkihanhia, mutta isoa osaa hanhista ei saatu varmasti määritettyä suuren etäisyyden vuoksi. Joukossa oli myös harmaiden Anser-suvun hanhien pieniä parvia. Todennäköisimmin ne olivat tundrahanhia. Kaikkiaan näimme noin 800 muuttavaa hanhea.

Minnaa hymyilyttää

Petolinnuista runsain oli hiirihaukka, joita purjehti kolmen tunnin aikana puolen tusinaa auringon alettua lämmittää ja nousuvirtausten muodostuttua. Aamupäivällä kaukaa pohjoisesta löytyi myös ensimmäinen maakotka kaartelemassa. Se lipui hitaasti ulottumattomiin, mutta esiaikuisia muuttavia maakotkia saatiin ihailla vielä kahteen otteeseen. Kirkkaasta taivaan sinestä niiden poimiminen vaatii tarkkuutta. Komeimmin kallion ylitti parin vuoden ikäinen nuori merikotka, joka otti korkeutta herkullisesti muutonseuraajien yllä. Myös vanha valkovatsainen kanahaukka kaarteli pitkään lähimetsien tienoilla. Lakakallion metsänreunoissa vilahti myös tilhi- ja vihervarpusparvia. Töyhtötiaisen äänikin kuultiin.

Virolahden kirkonkylällä kohteena oli talon pihapiiri, jonka ruokinnalla tiedettiin käyvän vilske. Näin oli nytkin: ruokinta-automaattien kimpussa parveili viherpeippoja, tali- ja sinitiaisia, punatulkkuja, järripeippo ja punatulkkuja. Pisteenä i:n päälle useimmat pääsivät näkemään ruokinnalla jo pitkään viihtyneen pähkinänakkelin - kulkurin idästä.

Hurpun merivartioston rannasta nähtiin mahtavan Venäjän asumattomat sisäsaaret sekä pieniä vesilintuparvia: telkkiä, silkkiuikkuja ja koskeloita. Lähiluodon kivillä päivystivät merimetsot ja harmaahaikarat. Valtakunnan raja oli noin kilometrin etäisyydellä.

Vilkkilänturan luonnonsuojelualue on suojainen ruovikkoinen sisälahti. Sinne käveltiin luontopolkua tervalepikon läpi. Merkkejä tikoista nähtiin matkalla. Turan lintutornilla murkinoitiin ja nähtiin samalla kymmenkunta uiveloa ja tukkasotkaa, muutamia nokikanoja, telkkiä ja kyhmyjoutsenia. Räkättirastaat kuhisivat lähimetsässä. Palatessa kuusikossa piiskutti hippiäinen.

Ruska ympyröi Lakakalliota

Mielenkiintoinen kohde oli Kymenlaakson lintutieteellisen yhdistyksen KyLyn (nimi sukua KaLille) lintuasema Kellovuorella. Paikka oli vierailuhetkellämme tyhjillään. Lintutornin juurelle on rakennettu leiripaikka ja lintuasema yöpymispaikkoineen työmaaparakkiin. Aseman kruunaa suosittu linturuokintapiste rengastuspyydyksineen. Saimme nähdä ruokinnan vilskeessä hömö-, kuusi-, töyhtö-, tali- ja sinitiaiset, sekä kaiken kukkuraksi närhen ja harmaapäätikan - rohkeina ruokinnalla! Tornista näimme jälleen kauas Venäjälle saakka.

Helsinkiin retkikunta ennätti klo 18 jälkeen syyspäivästä kyllikseen saaneena.

Muistiin merkitsi
Pekka