Hyvät Kalikkaat !
Kaikkien toimiala-muutosten keskellä tarvitaan lomaa ja mukavia linturetkiä.
KALIn vuosi 2017 aloitetaan talvehtivien vesilintujen "Sorsalaskennalla", jos avannot pienenevät Helsingin niemen rannoilla.
Etelä-Suomessa on toistaiseksi vilistellyt myyrää, joten Uudenmaan pöllöjä saattaa laulattaa. Kevätöisiin retkiin on varauduttu.
Lintujen talviruokintaa voi harrastaa sopivin paikoin. Syys on ollut niin lauha, ettei KALIn Uutelan ruokintaa ole aloitettu.
Tokoinlahden kuvan tarjoaa Sonja Lahtinen.
KALIn, toimiala-yhteisen lintukerhon, hallitus toivottaa kaikille
Iloista joulua ja hyviä haviksia vuodelle 2017 !

Tervetuloa KaLi:n blogiin
Kaupungin Linnut (KaLi) -yhdistys on Helsingin kaupungin henkilöstökerho, jonka tarkoituksena on yhdistää kaupungin palveluksessa työskenteleviä lintuharrastuksesta kiinnostuneita henkilöitä ja edistää heidän harrastustaan. KaLi järjestää linturetkiä, joille ovat tervetulleita niin aloittelevat kuin kokeneemmatkin lintuharrastajat. Jäseneksi pääsee ilmoittamalla halukkuudestaan kerhon hallitukselle tai ilmoittautumalla retkelle. Katso "Tule Kaupungin Lintuihin!" oikealla.
Lähetä retkiehdotuksesi ja mahdolliset kuvat ja tekstit KaLi:n retkiltä (ja mistä tahansa kiinnostavasta aiheesta) hallitukselle. Jos haluat ryhtyä blogin kirjoittajaksi, pyydä käyttäjätunnus ja salasana hallitukselta. Katso "YHTEYSTIEDOT" oikealla.
perjantai 9. joulukuuta 2016
maanantai 14. marraskuuta 2016
Vuosipäivän tilaisuus 30.11. 2016 klo 16.30
Kaupungin
Linnut
Tiedote 5/16
VUOSIPÄIVÄN TILAISUUS
30.11.2016
Kerhon perinteistä vuosipäivää
vietetään Ympäristötalossa osoitteessa Viikinkaari 2a klo 16.30 alkaen.
Tarjolla kahvia teetä ja pientä purtavaa
Tapahtumassa esitelmöi ympäristötarkastaja
Raimo Pakarinen aiheesta
Lukuja
luodoilta –Helsingin saaristolinnut nyt ja ennen.
Esitys perustuu Matti Luostarisen
aineistoista valmisteilla olevaan kirjaan, jonka tekijöinä Matin ja Raimon
lisäksi ovat Rauno Yrjölä, Sini Tuoriniemi, Eero Haapanen, Antti Halkka, Marjo
Soulanto, Jyrki Heimonen ja Juha Tiainen.
Tervetuloa
Hallitus
torstai 6. lokakuuta 2016
Lokakuun KALIa
La 15.10 retki Korkeasaareen
Korkeasaari on varma lintupaikka, jossa lintuja näkee ainakin häkeissä. Saareen voi kertyä myös muuttosäitä odottelevia lintuja. Retken paikallisoppaana on kuraattori Ville Vepsäläinen. Kerhon hallituksesta on mukana Teemu Rinne. Tapaaminen on klo 8 Korkeasaaren Mustikkamaalla sijaitsevan portin luona. Ilmoittautuminen 13.10. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010).
La 22.10. Hanko
Pyritään taas kiertämään Hankoniemen perinteiset kohteet (mm. Lentoasema, Täktbukten ja Högholmen). Retki tehdään kimppakyydillä. Odotettavissa hyvällä tuurilla hiirihaukkoja, piekanoita ja maakotkia, vesilintuja ja sopivia säitä odottavia muita muuttolintuja. Ilmoittautuminen 19.10. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010). Tapaaminen klo 7 Paavo Nurmen patsaalla. Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne.
Kerhon ohjelmassa syksyllä on vielä ainakin vuosipäivän tilaisuus marras-joulukuun vaihteen tienoilla.
Hallitus
maanantai 3. lokakuuta 2016
Lintupäiväkirjasta
Länsi-Uusimaa ja Vuosaaren huippu
Länsi-uudenmaan kierros alkoi melko koleissa ja hiljaisissa
merkeissä Peuramaan huipulta.
Päivä kuitenkin selkeni ja lämpeni pikkuhiljaa ja päivän aikana nähtiin koko joukko piekanoita, sinisuohakukkoja, hiirihaukkoja, varpushaukkoja ja merikotkia, joista yhtä varsin läheltä Tväran pelloilla.
Päivä kuitenkin selkeni ja lämpeni pikkuhiljaa ja päivän aikana nähtiin koko joukko piekanoita, sinisuohakukkoja, hiirihaukkoja, varpushaukkoja ja merikotkia, joista yhtä varsin läheltä Tväran pelloilla.
Vuosaaren huippu
Vuosaaren huipulle oli kerääntynyt varsin iso joukko
seuraamaan muuttoa. Päivä oli melko heikkotuulinen ja aurinkoinen. Aamulla
hanhi- ja kyyhkysmuutto oli vilkasta. Petomuutto alkoi myös vilkastua ja päivän
mittaan havaittiin yli 60 hiirihaukkaa, useita piekanoja ja suohaukkoja,
varpushaukkoja merikotkia, kanahaukkoja ja ampuhaukka. Paras havainto oli kasan
yli matalalla lentänyt ja kaarrellut nuori kiljukotka. Muita mukavia havaintoja
olivat nokkavarpunen, pähkinähakki, pyrstötiaisparvi ja hernekerttu, jonka
tapaaminen lokakuun alussa ei ole aivan tavallista. Onnekkaimmat huomasivat
myös taigauunilinnun.
T: Hannu
Myös onnistuneesta Tuusulanjärven kierroksesta tulee kuva ensi viikolla; 55 lajia, kaunista joskin tuulista säätä, 4 kalikasta.
KaLi:n Tuusulanjärven retkellä 1.10.2016 nähdyt lintulajit
Korppi
|
Käpytikka
|
Varis
|
Tuulihaukka
|
Naakka
|
Kanahaukka
|
Harakka
|
Sinisuohaukka
|
Närhi
|
Laulujoutsen
|
Kottarainen
|
Valkoposkihanhi
|
Viherpeippo
|
Kanadanhanhi
|
Vihervarpunen
|
Sinisorsa
|
Urpiainen
|
Tavi
|
Hemppo
|
Haapana
|
Punatulkku
|
Jouhisorsa
|
Peippo
|
Telkkä
|
Järripeippo
|
Alli
|
Kiuru
|
Mustalintu
|
Keltasirkku
|
Tukkakoskelo
|
Pajusirkku
|
Isokoskelo
|
Varpunen
|
Sepelkyyhky
|
Pikkuvarpunen
|
Uuttukyyhky
|
Niittykirvinen
|
Kesykyyhky
|
Västäräkki
|
Naurulokki
|
Puukiipijä
|
Kalalokki
|
Talitiainen
|
Harmaalokki
|
Sinitiainen
|
Selkälokki
|
Pyrstötiainen
|
Silkkiuikku
|
Hippiäinen
|
===============
|
Räkättirastas
|
Yhteensä 55 lajia
|
Laulurastas
|
|
Punakylkirastas
|
sekä
|
Mustarastas
|
4 metsäkaurista juoksi
|
Punarinta
|
ohitsemme alle 10 m
|
Rautiainen
|
etäisyydeltä Anttilan rannassa
|
Tuusulanjärven havikset pantu
blogin havislistaankin. Valkkareita oli Rantamossa komeat 5000, ilmeisesti
siperialaisia jo. Apuksen rengastajat pyydysti verkoilla kiuruja
metsänreunasta, lie ollut projekti. Järvenpään naurulokkilan pitkokset ihan
entiset, hyvä ettei kukaan langennut, talven aikana ehkä uusitaan, jos maksaja
ja talkoolaiset löytyy.
tiistai 20. syyskuuta 2016
Tiedote 4/16
Su 2.10. Vuosaaren huippu.
Vuosaaren täyttömäki on monipuolinen
lintupaikka, joka kerää avomaalinnustoa erityisen hyvin. Mäen päältä on hyvä
seurata muuttoa. Kotkiakin on jo ehkä liikkeellä. Tapaaminen on klo 8
täyttömäelle johtavan tien alkupäässä Niinisaarentien varrella olevalla
parkkipaikalla, josta on noin kilometrin matka tarkkailupaikalle. Myös
Satamakaaren puolelta pääsee mäen huipulle. Paikalle voi tulla ominpäin myöhemminkin.
Tarkkailua jatketaan (ilmoista riippuen)
iltapäivän puolelle. Retki on vapaamuotoinen eikä paikalla tarvitse olla koko
aikaa. Ilmoittautuminen
29.9. mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010). Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne
La 15.10 retki Korkeasaareen
Korkeasaari on varma lintupaikka,
jossa lintuja näkee ainakin häkeissä. Saareen voi kertyä myös muuttosäitä
odottelevia lintuja. Retken paikallisoppaana on kuraattori Ville Vepsäläinen.
Kerhon hallituksesta on mukana Teemu Rinne. Tapaaminen on klo 8 Korkeasaaren Mustikkamaalla
sijaitsevan portin luona. Ilmoittautuminen 13.10. mennessä Hannulle
(hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010).
La 22.10. Hanko
Pyritään
taas kiertämään Hankoniemen perinteiset kohteet (mm. Lentoasema, Täktbukten ja
Högholmen). Retki tehdään kimppakyydillä. Odotettavissa hyvällä tuurilla
hiirihaukkoja, piekanoita ja maakotkia, vesilintuja ja sopivia säitä odottavia
muita muuttolintuja. Ilmoittautuminen 19.10.
mennessä Hannulle (hannu.arovaara@hel.fi, 040 514 7010). Tapaaminen klo 7
Paavo Nurmen patsaalla. Veto Hannu Arovaara ja Teemu Rinne.
Kerhon
ohjelmassa syksyllä on vielä ainakin vuosipäivän tilaisuus marras-joulukuun
vaihteen tienoilla.
Hallitus
maanantai 12. syyskuuta 2016
KALI-kerhon syysretkiä vielä
La 24.9.
Petoretki Länsi-Uudellemaalle: Retkellä kierrellään
kimppakyydein Kirkkonummen (mm. Peuramaa), Siuntion ja Degerbyn peltoaukeita
hyvään petolintujen muuttoaikaan.
Tapaaminen on klo 7 Paavo Nurmen patsaalla (matkan varreltakin pääsee
mukaan). Ilmoittautuminen 22.9. mennessä Hannulle (040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi). Säävaraus.
La 1.10 Tuusulanjärven kierros:
Tunnetko Rantamon, Kirkkorannan, Tuomalan, Vanhankylänniemen? Tuusulanjärvellä
voidaan nähdä mm muuttavia hanhia ja petoja, sekä hyönteissyöjien parvia.
Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Tapaaminen kello 8 Tikkurilan
rautatieasemalla, radan itäpuolella, Väritehtaankatu 10:n parkkipaikalla.
Ajetaan kierros Tuusulanjärven
lintupaikkoja pikku hiljaa kiertäen. Takaisin palataan kello 14 mennessä.
Kaukoputki, kiikari ja omat eväät mukaan. Kimppakyytiretki, autojen ja kuljetettavien
ilmoittautumiset Inkerille 28.9. mennessä (0403344786, inkeri.vaha-piikkio(at)hel.fi).
Terveisin
Kerhon hallitus
torstai 1. syyskuuta 2016
SYKSYN RETKIÄ
Tiedote3/2016
La 3.9. Haltialan pellot ja metsät. Haltialan peltoaukea kerää syksyisin monenlaisia muuttavia lintuja. Myös hanhet kerääntyvät syksyisin pelloille ruokailemaan. Tapaaminen on Laamannintien varrella olevan punaisen ladon luona klo. 08.00. Paluu samaan paikkaan n. klo. 13.00. Ilmoittautuminen Hannulle 1.9. mennessä (040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi). Säävaraus.
10.9. KALIn Lintupäivä Vartiosaaressa
Tapaaminen kello 7.30 Laajasalossa, Reposalmentien päässä, soutuvene-rannassa, mistä soudetaan Vartiosaareen. Majoittuminen Iso-Hoviin. Tutustutaan sisäsaariston luontorikkaaseen ja historialliseen huvilasaareen. Kierretään saaren luontopolku (metsä-, vesi- ja rantalintuja). Viikinkikalliolta staijataan muuttoa: Vesilintua, petoa ja muita. Omien eväiden lounas Iso-Hovilla, josta saa vettä ja keittiötarpeet. Saunan lämpiämistä odotellessa ulkotulisijassa voi paistaa herkkuja. Uimamahdollisuus, jos ei ole sinileviä. Paluu iltapäivällä viimeistään klo 17.
Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Retki on ilmainen ja sopii perheillekin. Kotieläimiä ei saa tuoda saareen ! Varaudu kiikarin kera, säänmukaisin vaattein ja maastojalkinein, omin eväin ja saunakamoin. Soutumatkaa on hyvin lyhyesti: Reposalmi on hyvin kapea, alle 100 m. Pelastusliivejä ei ole tarjolla, jos haluat sellaista käyttää, ota itse mukaasi. Soutuaikojen sopimiseksi ilmoittaudu 1.9.2016 mennessä Inkeri Vähä-Piikkiölle inkeri.vaha-piikkio@hel.fi tai puh 0403344786.
Lisätietoja Kalliorannan virkistyspaikasta löytyy http://helmi/henkilosto/Henkilostoedut/virkistys_ja_lomapaikat/vartiosaaren_kallioranta/Sivut/default.aspx
La 24.9. Petoretki Länsi-Uudellemaalle: Retkellä kierrellään kimppakyydein Kirkkonummen (mm. Peuramaa), Siuntion ja Degerbyn peltoaukeita hyvään petolintujen muuttoaikaan. Tapaaminen on klo 7 Paavo Nurmen patsaalla (matkan varreltakin pääsee mukaan). Ilmoittautuminen 22.9. mennessä Hannulle (040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi). Säävaraus.
La 1.10 Tuusulanjärven kierros: Tunnetko Rantamon, Kirkkorannan, Tuomalan, Vanhankylänniemen? Tuusulanjärvellä voidaan nähdä mm muuttavia hanhia ja petoja, sekä hyönteissyöjien parvia. Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Tapaaminen kello 8 Tikkurilan rautatieasemalla, radan itäpuolella, Väritehtaankatu 10:n parkkipaikalla.
Ajetaan kierros Tuusulanjärven lintupaikkoja pikku hiljaa kiertäen. Takaisin palataan kello 14 mennessä. Kaukoputki, kiikari ja omat eväät mukaan. Kimppakyytiretki, autojen ja kuljetettavien ilmoittautumiset Inkerille 28.9. mennessä (0403344786, inkeri.vaha-piikkio(at)hel.fi).
Terveisin
Kerhon hallitus
tiistai 23. elokuuta 2016
Tringan syyskuun kokousaihe kalikkaillekin rakas Porkkala
Tringa ry:n syyskauden ensimmäinen kuukausikokous pidetään torstaina 1.9. Tieteiden talolla Helsingissä. Syyskuun kokouksen ohjelmassa on Markku Jämsän kuvaesitelmä Porkkalan linnuista ja lintupaikoista. Esityksessä käydään läpi mm. Porkkalan parhaat lintupaikat ja kiinnostavimmat lintuilmiöt. Luvassa on paljon kuvia, hiukan karttoja ja jonkin verran lintudataakin. Esitelmä sisältää myös pienimuotoisen rarikatsauksen Porkkalasta.
Tiedote3/2016
SYKSYN RETKIÄ
Tiedote3/2016
La 3.9.
Haltialan
pellot ja metsät. Haltialan peltoaukea kerää syksyisin
monenlaisia muuttavia lintuja. Myös hanhet kerääntyvät syksyisin pelloille
ruokailemaan. Tapaaminen on Laamannintien varrella olevan punaisen ladon luona
klo. 08.00. Paluu samaan paikkaan n. klo. 13.00. Ilmoittautuminen Hannulle 1.9.
mennessä (040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi). Säävaraus.
10.9. KALIn Lintupäivä
Vartiosaaressa
Tapaaminen kello 7.30 Laajasalossa, Reposalmentien
päässä, soutuvene-rannassa, mistä soudetaan Vartiosaareen. Majoittuminen
Iso-Hoviin. Tutustutaan sisäsaariston luontorikkaaseen ja historialliseen
huvilasaareen. Kierretään saaren luontopolku (metsä-, vesi- ja rantalintuja).
Viikinkikalliolta staijataan muuttoa: Vesilintua, petoa ja muita. Omien eväiden
lounas Iso-Hovilla, josta saa vettä ja keittiötarpeet. Saunan lämpiämistä
odotellessa ulkotulisijassa voi paistaa herkkuja. Uimamahdollisuus, jos ei ole
sinileviä. Paluu iltapäivällä viimeistään klo 17.
Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Retki on
ilmainen ja sopii perheillekin. Kotieläimiä ei saa tuoda saareen ! Varaudu
kiikarin kera, säänmukaisin vaattein ja maastojalkinein, omin eväin ja
saunakamoin. Soutumatkaa on hyvin lyhyesti: Reposalmi on hyvin kapea, alle 100
m. Pelastusliivejä ei ole tarjolla, jos haluat sellaista käyttää, ota itse
mukaasi. Soutuaikojen sopimiseksi ilmoittaudu 1.9.2016 mennessä Inkeri
Vähä-Piikkiölle inkeri.vaha-piikkio@hel.fi tai puh
0403344786.
Lisätietoja Kalliorannan virkistyspaikasta löytyy
http://helmi/henkilosto/Henkilostoedut/virkistys_ja_lomapaikat/vartiosaaren_kallioranta/Sivut/default.aspx
La 24.9.
Petoretki Länsi-Uudellemaalle: Retkellä kierrellään
kimppakyydein Kirkkonummen (mm. Peuramaa), Siuntion ja Degerbyn peltoaukeita
hyvään petolintujen muuttoaikaan.
Tapaaminen on klo 7 Paavo Nurmen patsaalla (matkan varreltakin pääsee
mukaan). Ilmoittautuminen 22.9. mennessä Hannulle (040 514 7010, hannu.arovaara(at)hel.fi). Säävaraus.
La 1.10 Tuusulanjärven kierros:
Tunnetko Rantamon, Kirkkorannan, Tuomalan, Vanhankylänniemen? Tuusulanjärvellä
voidaan nähdä mm muuttavia hanhia ja petoja, sekä hyönteissyöjien parvia.
Retken vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Tapaaminen kello 8 Tikkurilan
rautatieasemalla, radan itäpuolella, Väritehtaankatu 10:n parkkipaikalla.
Ajetaan kierros Tuusulanjärven
lintupaikkoja pikku hiljaa kiertäen. Takaisin palataan kello 14 mennessä.
Kaukoputki, kiikari ja omat eväät mukaan. Kimppakyytiretki, autojen ja kuljetettavien
ilmoittautumiset Inkerille 28.9. mennessä (0403344786, inkeri.vaha-piikkio(at)hel.fi).
Terveisin
Kerhon hallitus
keskiviikko 17. elokuuta 2016
10.9. KALIn Lintupäivä Vartiosaaressa
Tapaaminen
kello 7.30 Laajasalossa, Reposalmentien päässä, soutuvene-rannassa, mistä
soudetaan Vartiosaareen. Majoittuminen Iso-Hoviin.
Tutustutaan sisäsaariston luontorikkaaseen ja historialliseen huvilasaareen.
Kierretään saaren luontopolku (metsä-, vesi- ja rantalintuja).
Viikinkikalliolta staijataan muuttoa: Vesilintua, petoa ja muita. Omien eväiden
lounas Iso-Hovilla, josta saa vettä ja
keittiötarpeet. Saunan lämpiämistä odotellessa ulkotulisijassa voi paistaa herkkuja. Uimamahdollisuus, jos ei ole sinileviä.
Paluu iltapäivällä viimeistään klo 17.
Retken
vetävät Inkeri Vähä-Piikkiö ja Juha Tiainen.
Retki
on ilmainen ja sopii perheillekin. Kotieläimiä ei saa tuoda saareen ! Varaudu kiikarin kera, säänmukaisin vaattein ja
maastojalkinein, omin eväin ja saunakamoin. Soutumatkaa
on hyvin lyhyesti: Reposalmi on hyvin kapea, alle 100 m. Pelastusliivejä ei ole
tarjolla, jos haluat sellaista käyttää, ota itse mukaasi.
Lisätietoja Kalliorannan virkistyspaikasta löytyy http://helmi/henkilosto/Henkilostoedut/virkistys_ja_lomapaikat/vartiosaaren_kallioranta/Sivut/default.aspx
Soutuaikojen
sopimiseksi ilmoittaudu 1.9.2016 mennessä Inkeri Vähä-Piikkiölle inkeri.vaha-piikkio@hel.fi tai puh
0403344786.
tiistai 9. elokuuta 2016
Lintumessut lähestyy, la 20.8 Viikissä klo 10-18
Suomen ensimmäiset lintumessut lähestyvät. Paikka
Gardenian sisäpiha Helsingin Viikissa os. Koetilantie 1.
Paikalla kaikki merkittävimmät lintuharrastustuotteiden
maahantuojat.
Messujen aikana hyviä tarjouksia.
Ohjelmassa tunnettujen lintuharrastajien haastatteluja.
Tapahtuman juontaa Paul Segersvärd.
Tapahtuman aikana vedetään linturetkiä Vanhankaupungin
lahdelle. Tarjolla suolaista ja makeaa syötävää. Vapaa pääsy.
Tule myös tapaamaan BirdLifeä, Pilyä ja Tringaa.
torstai 30. kesäkuuta 2016
kesäaamun iloja..
Bussin ikkunasta näin klo 7.05
Keravanjokivarressa mäyrän. Maariankämmeköitä hautuumaan varjo-ojassa.
Sieppoperheen koti liikenneopastimen reiässä Kokkokalliontien valoristeyksessä
Vantaalla. Oliko kirjo- vai harmaa, siinäpä pulma…
Lintuisaa kesäkautta !
Kaupungin Linnut-henkilöstökerho toivottaa jäsenilleen iloista lintukesää !
Kaikkialla on lintuperheitä, iloiksi - ja vaivoiksi !
Syksyn toiminta alkaa elokuussa syysmuuton kiihtyessä. Minne haluat retkelle ?
Vartiosaaressa pidetään Lintupäivää Kalliorannassa 10.9. : Ilmoittaudu Inkerille.
Juhlapöllönpönttömme kaipaavat jo korjausta: ilmoittaudu Hanskille joukkueeseen.
Ehdotuksia syyskokouksen esityksen aiheiksi otetaan hallituksessa vastaan !
terv Inkeri
Kaikkialla on lintuperheitä, iloiksi - ja vaivoiksi !
Syksyn toiminta alkaa elokuussa syysmuuton kiihtyessä. Minne haluat retkelle ?
Vartiosaaressa pidetään Lintupäivää Kalliorannassa 10.9. : Ilmoittaudu Inkerille.
Juhlapöllönpönttömme kaipaavat jo korjausta: ilmoittaudu Hanskille joukkueeseen.
Ehdotuksia syyskokouksen esityksen aiheiksi otetaan hallituksessa vastaan !
terv Inkeri
maanantai 13. kesäkuuta 2016
Yölaulajia Viikissä 10.6.
Hei!
Ei ihmeitä blogattavia tällä kertaa:
KaLin jälkimmäinen yölaulajaretki
käveltiin perjantaina 10.6. Viikissä klo 21-0.30. Sää oli hiukan viileä
tarkoitukseen, tosin oli ollut jo päivällä, mutta varsin tyyni ja auringonlasku
kaunis.
Mielenkiintoisimmat havainnot lienee
tehty päivänvalon aikana: ympäristötalon pihan aktiivisesti laulava hemppo ja
ympäristökeskuksen Toyota Corollan (vastuuhenkilö Hannu Arovaara) takaosassa
sijaitseva västäräkin pesä jo aika isoine poikasineen (joita ei siis nähty
mutta kuultiin). Hakalan lintulavalta nähtiin merihanhipoikue ja valkoposket
vesille kahluuttanut kettu, ja Keinumäen tornista melko läheltä lentänyt
jalohaikara.
”Kohderyhmä” ei ollut kovin
aktiivisesti äänessä: viitisen satakieltä, muutama ruokokerttunen, vaisusti
porsastellut luhtakana puhdistamoa vastapäätä ruoikossa, kaksi rytikerttusta
Pornaistenniemen puolella, ja yksi lehtokurppa.
Oppaana toimi hiukan jalkavaivainen
Raimo, jonka ote pääsi sen verran kirpoamaan, että kuuden hengen retkikunta oli
puolen yhden aikaan puoliintunut kolmeen henkeen. Itse kukin lienee kuitenkin
selviytynyt kotiinsa.
t.
Raimo
perjantai 10. kesäkuuta 2016
11.-12.6. Pönttöpongaus
Onko sinulla linnunpönttöjä? Mitä lintuja niissä asuu?
BirdLife kutsuu sinut mukaan Pönttöbongaukseen 11.-12.6.
Pönttöbongaus on kesätapahtuma kaikille linnuista
kiinnostuneille.
Tapahtumassa tarkkaillaan pihapiirin linnunpöntöissä
pesiviä lintuja ja ilmoitetaan havainnot BirdLife Suomelle. Tavoitteena on
kerätä tietoa pönttölinnuista ja niiden pesinnästä. Pönttöbongaus ole kilpailu
vaan jokainen yksittäinenkin havainto on arvokas.
NÄIN OSALLISTUT
Kerro meille:
- Mitä linnunpönttöjä pihassasi, tontillasi tai mökilläsi
on?
- Mitä lajeja pöntöissä pesii tai on tänä vuonna pesinyt?
- Lisäksi voit halutessasi kertoa, missä vaiheessa
pesinnät ovat (pesänrakennus, haudonta, ruokinta, poikaset lähteneet)
- Ilmoita tiedot 19.6. mennessä verkkolomakkeella: www.ponttobongaus.fi
- Havainnot voi ilmoittaa myös postikortilla: BirdLife
Suomi / Pönttöbongaus, Annankatu 29 A 16, 00100 Helsinki. Merkitse korttiin
myös ilmoittajan nimi ja osoite.
Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan lintuaiheisia
palkintoja!
Tärkeää on, että lintujen pesintää ei häiritä, joten
ethän kurki pönttöihin tai avaa niitä.
KUTSU KAVERITKIN!
Kutsu myös ystäväsi osallistumaan hauskaan
Pönttöbongaukseen ja
arvokkaan tiedon keruuseen!
Jaa tietoa esimerkiksi näin:
- Välitä tämä viesti eteenpäin sähköpostitse
- Kutsu Facebookissa: https://www.facebook.com/events/990125494438472/
- Kerro tapahtumasta ja muista mainita sen verkkosivun
osoite:
Verkkosivulta löytyy myös ohjeita pöntönrakennukseen sekä
yleisimpien
pönttölintujen tunnistamiseen.
OTATKO VALOKUVIA?
Voit lähettää meille myös valokuvia Pönttöbongauksen
tunnelmista!
Julkaisemme kuvia mahdollisesti seuraavassa
Tiira-lehdessä ja muissa
BirdLifen julkaisuissa tai verkossa. Lähetä kuvat
osoitteeseen
tiira-lehti@birdlife.fi
otsikolla Pönttöbongaus. (BirdLife saa
lähetettyihin kuviin täyden käyttöoikeuden. Kuvaajan nimi
mainitaan
käytön yhteydessä.)
TAUSTATIETOA
Pönttöbongaus järjestetään nyt jo neljättä kertaa. Vuonna
2015
tapahtumaan osallistui lähes 5 000 ihmistä yli 3 400
paikalla, ja
kaikkiaan ilmoitettiin lähes 30 000 pöntön tiedot. Viime
vuonna
pöntöissä havaittiin noin 16 000 pesintää. Runsain
pönttölintu on joka
vuosi ollut kirjosieppo, mutta tänä vuonna kirjosieppojen
kevätmuutto
oli myöhässä - näkyykö se pesinnöissä? Otetaan selvää!
Tapahtuman suojelijana toimii luontotoimittaja ja
kirjailija Juha
Laaksonen.
Tervetuloa osallistumaan Pönttöbongaukseen!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)